|
Arkisto -----------
Pääsivulle
Sunnuntai,
17.3.2013
Viimeiset
kolme viikkoa on vierähtänyt Laajasalon lapinpöllöä
kuvaten. Keskityin lähes pelkästään lentokuviin,
toki samalla syntyi paljon muutakin kuva materiaalia. Käyntejä
kertyi 12kpl ja tuntejakin tähän mahtui 48. Tästä
ajasta noin 90% oli odotusta, jotta jotain tapahtuisi. Pöllö
teki iltapäivän ja alku illan aikana 1-2 lentoa
ja muutaman kerran olin lähes oikeassa paikassa, mutta
maasto Stansvikin kartanon alueella on hyvin haasteellinen
lentokuville. Rauhallista taustaa oli vaikea saada, mutta
toisaalta puut ja oksat kuuluvat metsään ja tähän
biotooppiin.
Itse
en käyttänyt kuvauksissa mitään houkutus
välineitä, kuten hiiriä tms. Elävää
ravintoa linnulle tarjottiin, itse en vain osunut tällöin
paikalle. Eilen oli tarjolla kauppahallin lihaa, mutta kun
se ei liikkunut, niin ei tällä kertaa riittänyt
siihen, että lintu olisi lihat napannut. Eräänä
kertana kuvaaja tarjosi linnulle jäätyneet kalan
ja yllättäen lintu kävi sen katsastamassa,
mutta ei toki sitä ottanut. Tällainen toiminta on
jo arvelluttavaa, sillä lintu kuluttaa jokaisen turhan
saalistus lennon aikana arvokasta energiaa.
On
ollut mielenkiintoista seurata pöllön päivittäistä
touhua, toki se on suurimmaksi osaksi ollut pelkkää
nuokkumista ja ajoittaista pään kääntelyä,
mutta varsinkin saalistus hetket ovat olleet mielenkiintoisia.
Lisäksi linnun lento radan arviointi on ollut haasteellista
ja useimmiten lintu hieman kiertänyt kuvaajia. Saalistushetkellä
eli hiiren paikallistamisen ja lopullisen syöksyn hetkellä
on pöllö kuitenkin unohtanut kaiken ulkopuolisen
ja keskittynyt pelkästään saaliiseen. Läheltä
ja kauempaa lentävät varikset ovat mitä ilmeisimmin
vastenmielinen kokemus, lintu suoristuu tikuksi ja seuraa
variksen ohi lentoa ja vielä muutama minuutti tämän
jälkeen se jököttää liikkumattomana.
Korkealla lentävät ilma alukset eivät juurikaan
sitä kiinnosta. Aivan matalalla lentävä helikopteri
saa silloin tällöin sen pään kääntymään,
mutta ei sen kummempaa. Myös silloin tällöin
samaan puuhun lentävät pikkulinnut saavat osakseen
tarkemman katseohjatun tsekkauksen. Autot eivät tätä
lapinpöllä kiinnosta, vaikka ne sitten menisivät
aivan linnun alta. Pienet koirat ovat kuin tyhjää,
isommat kiinnittävät sen huomion hetkeksi. Ohi kulkevat
ihmiset eivät myöskään kiinnosta, tosin
joskus löytyy mielenkiintoisempi yksilö, jota lintu
katseellaan hetken seuraa.
Kuten
hiiripöllö kuvauksessa, niin myös lapinpöllön
lentokuvauksessa tuli käytettyä lähes yksinmaan
Canon EF400/5,6L USM objektiivia. Muutaman kerran oli myös
Canon EF70-200/4L IS USM käytössä. Lintu maisemassa
kuvat tuli otettua pääosin Canon EF17-40/L USM lasilla.
Ja 1Dx runko mahdollisti vielä hämärässäkin
kuvaamisen. Nappilaukaus jäi taas saamatta, mutta paljon
hyviä kuvia syntyi. Ja voihan se nappi kuvakin joukossa
olla, en vain vielä sitä tiedä:-)
Ensi
viikolla alkaa viikon työ päivystysjakso ja seuraavat
vajaat kaksi viikkoa tulevat olemaan töiden takia niin
kiireellistä aikaa, jotta en taida päästä
kuvaamaan ollenkaan. Mutta tämän jälkeen alkaa
kahden viikon loma ja varmasti kevätkin on lähtenyt
etenemään ja kuvattavaa on enemmän.
ppie
_______________________________________________________________________________
Lauantai,
16.2.2013
Olin
osittain väärässä, kun edellisessä
blogissani hieman epäilin hiljaista kuvaustalvea. Vuoden
alussa kuvattavaa oli ihan mukavasti, kun pöllöt
saapuivat Helsinkiin. Erityisesti Herttoniemi – Vanhankaupunginlahti
akselilla nähtiin ja kuvattiin useaa pöllö
lajia. Jopa YLE1 kuvausryhmä kävi filmaamassa näitä
lintuja. Omalle tontilleni osui lähinnä hiiripöllö
kuvausta, mutta jokunen kuva helmipöllöstäkin
syntyi. Lapinpöllöä ei kohdalleni etsinnöistä
huolimatta osunut. Hiiripöllön saalistusta Kivinokan
metsän reunassa oli mielenkiintoista seurata, mutta ympäristö
oli vähän vaikea lentokuville. Canon 1DX + Canon
EF400/5,6L USM yhdistelmä toimi lentokuvauksessa kuitenkin
hyvin ja jokunen onnistunut kuvakin syntyi.
Tiira
lehden numero 1/2013 ilmestyi eilen ja jo toistamiseen peräkkäin
sain kuvan lehden kanteen. Nyt oli kuva mustarastaasta, jonka
olin ottanut edellisenä talvena Santahaminan ruokinnan
läheisyydessä. Myös tulevaan Linnut lehteen
on muutama kuva tulossa. Vakio kilpailuihin ”Suomen vuoden
luontokuva 2013” ja ”Veolia Wildlife Photographer of the Year”
keräsin kuvasetin eli nyt sitten vain odotellaan. Tosin
mitään tajunnan täräyttävää
ei mielestäni joukossa ole, mutta eihän sitä
koskaan tiedä.
Ostin
Rajalasta Canon EF50/1,4 USM lasin. Oli tarjouksessa ja kun
olen kaipaillut valovoimaista ja kevyttä lasia, jota
on reissuilla helppo kuljetella, niin tuli sitten hankittua.
Jo ostopäivän iltana havaitsin että lasi tarkensi
molemmilla rungoillani aivan pieleen. Kolmen metrin matkalla
noin puolimetriä ja välillä tarkennus ei ollut
missään. Seuraavana aamuna vein sitten lasin takaisin
kauppaan ja pyysin että se vaihdettaisiin uuteen. Ei
onnistunut, joten pyysin peruuttamaan kaupan, mutta sekään
ei onnistunut. Kuulemma ainoa vaihtoehto oli, jotta vien joko
itse tai kaupan kautta toimittavat lasin huoltoon tarkistettavaksi.
Pyysin heitä hoitamaan asian ja huomenna tulee kaksi
viikkoa siitä, kun ostin objektiivin, joka tarkentaa
väärin eli on virheellinen, joka menee siis heti
ostohetken jälkeen huoltoon ja jota edelleen odotan.
Hieman tuntuu epäreilulta! Tutkin vähän kuluttajaviraston
nettisivuja ja sieltä löytyi teksti ja tässä
siitä lainaus ”Kuluttajansuojalaki ei suoraan määrittele,
missä ajassa virhe tulee korjata, vaan laissa puhutaan
kohtuullisesta korjausajasta. Kohtuullisena korjausaikana
pidetään takuukorjauksissa noin kahta viikkoa. Jos
korjausaika venyy kohtuuttomasti, kuluttajalla on kahden viikon
jälkeen oikeus vaatia vähintään sijaislaitetta
käyttöönsä." Eli odottelen vielä
viikon ja jos toimivaa tuotetta en saa tuolloin käteeni,
pitänee miettiä jatko toimenpiteitä. Olen tästä
kyseisestä kaupasta ostanut kameravälineitä
vuosien varrella jonkun kymmenen tuhannen euron edestä,
mutta jatkossa pitänee miettiä, jotta onko ruoho
vihreämpää muualla.
[Päivitetty ke 20.2.
Kävin Rajalassa kysymässä missä linssi
ja siellähän se lojui. Eivät vaan olleet muistaneet
ilmoittaa.]
[Päivitetty Pe 22.2.
Tarkennus edelleen pielessä, vein JAS huoltoon. Katsoivat
koneelta ja sanoivat ettei kuulemmma ole edes ollut heillä
huollossa. No, jätin sinne ja lupasivat että ensi
viikolla on tutkittu ja korjattu. Päätin
töiden jälkeen käydä kyselemässä
Rajalalta mitä tapahtunut, mutta ei oikein selvinnyt.
Paperit olivat kateissa jne..Olivat kuitenkin valmiit vaihtamaan
lasin uuteen ja sovimme, jotta jos ei tällä huolto
kierroksella tule kuntoon tehdään vaihto. Ehkä
tämä tästä vielä iloksi muuttuu?]
[Päivitetty Ti 26.2.
Rajala vaihtoi ystävällisesti objektiivini uuteen.]
Nyt
kun olen hieman yli kuukauden käyttänyt Canon 1DX
runkoa, niin olen hyvin tyytyväinen. AF tarkentaa nopeasti
ja varmasti. ISO 6400 toimii vielä hyvin ja kohinan saa
suhteellisen helposti pois. Kun olen samoilla paikoilla kuvannut
sekä 7D:llä että 1DX:llä, niin tuntuma
olisi että 7D ISO800 on 1DX ISO4000-5000 tasoa. 7D kohina
on lisäksi vaikeampi poistaa. Toki hieman epäreilua
vertailla 7D kuvanlaatua proo runkoihin, sillä onhan
näiden kameroiden hintaerokin suuri. Huhuja liikkuu että
7D:lle olisi lähiaikoina tulossa seuraaja eli saapa nähdä.
Jos saisivat kuvanlaatua, dynamiikkaa ja erityisesti kohinatasoa
parannettua, niin olisi hienoa. Minulle 7D:n suurin ongelma
on ollut korkeahko kohina ja sen vaikea jälki käsiteltävyys.
Välillä jopa sinisestä taivaasta on ollut hankala
poistaa kohinaa, jos valotus ei ole mennyt aivan kohdalleen.
Ja kun valotus kohdallaan vaaleat kohdat palavat sitten helposti
puhki eli dynamiikassa vielä paljon parantamisen varaa.
Talven
pimeinä iltoina on tullut pohdittua tulevia ulkomaan
kuvausmatkoja. Syksyllä olisi tarkoitus matkata Eteläiseen
Ruotsiin ja syksyllä 2014 mahdollisesti Espanjaan. Ehkä
tässä vielä jotain muutakin eteen tulee, mutta
katsotaan nyt. Olisi toki kiva reissata ulkomailla enemmänkin,
mutta kun mahdollisuudet ovat rajalliset. Ja onhan kotimaassakin
kuvattavaa ihan riittävästi.
Helmikuu
on tähän mennessä ollut pimeä ja loskainen
eikä kuvattavaakaan ole oikein ollut. Lomaa olisi tarkoitus
pitää maalis-huhtikuun vaihteessa ja käyttää
aika nimenomaan valokuvauksen parissa.
ppie
_______________________________________________________________________________
Sunnuntai,
30.12.2012
Vuosi
2013 on jo ovella ja vuosi 2012 jäämässä
taakse. Loppuvuoden aikana tuli lähinnä kuvattua
marjalintuja. Yksi marjalintu kuva löysi tiensä
Tiira lehden kanteenkin. Taviokuurnat saapuivat tilhien ohella
joukolla etelään ja nyt vuoden toiseksi viimeisenä
päivänä, marjat on syöty ja linnutkin
lähes kadonneet. Toki pieniä tilhi ja kuurna parvia
vielä löytyy, mutta pääjoukot ovat jo
siirtyneet muihin maisemiin.
Muutama
päivä sitten kävin kuvaamassa harvinaisempaa
rastaslintua Espoossa. Eräällä kotipiha ruokinnalla
mustarastaiden vieraana on viihtynyt koiras mustakaularastas.
Edellisen kerran pääsin lajia kuvaamaan joulukuussa
2007. Tällä kertaa kuvaaminen tapahtui tieltä,
aidan yli, putket kohti pihan ruokintaa. En nyt oikein viihdy
tällaisessa kuvausympäristössä eli toisten
pihanurkilla valokuvaamisesta. Tulipa nyt käytyä
ja muutaman arkistointi kelpoisen kuvankin sain. Hyvän
kuvan saamiseksi pitäisi käydä useampaan kertaan,
mutta itse tuskin toista kertaa paikalla vierailen.
Viimeiset
pari kuukautta olen mietiskellyt uuden kameran hankintaa.
Kävin mielessäni pohdintaa kahden eri rungon eli
Canon EOS 5D Mark III ja Canon EOS 1Dx välillä.
5D:n parhaat puolet, erinomainen kuvanlaatu, keveys, ”silent
shutter” eli hiljainen kuvaustila ja edullinen hinta verrattuna
1Dx runkoon. Mutta, itseäni erityisesti askarrutti suljinnopeus,
koska lintujen kuvaus on täynnä nopeita tilanteita
joita ei välttämättä saa toistettua useampaan
kertaan ja joskus ei tiettyä tilannetta tule vastaan
enää koskaan. Ja 12fps on eri kuin 6fps eli jos
saat nopeasti ohi kiitävästä hetkestä
kuusi kuvaa vastaan kolme kuvaa, niin aika paljon todennäköisempää
on, että kuuden kuvan joukosta löytyy se onnistunein
kuva. Joku voisi tähän tietenkin sanoa että
on kuvaajan taidosta kiinni ja näin osittain onkin, mutta
taitojen lisäksi ei ole pahitteeksi jos kamera ottaa
12 kuvaa sekunnissa. Eli 5D:llä varmaan voi saada tallennettua
tilanteen yhtä onnistuneesti tai jopa paremminkin kuin
1Dx, mutta todennäköisyys siihen on heikompi, koska
kuvausnopeus on alhaisempi. Toki löytyi muitakin tekijöitä,
jotka kallistivat valintani kohti x-runkoa (esim. akunkesto,
EOS iTR AF, parempi sääsuojaus, hieman parempi kuvanlaatu,
2 x CF korttipaikkaa). Mitä sitten tulee kameran hintaan,
niin onhan tuo 1Dx hinnoiteltu aika korkealle ja harrastajaa
kuten minäkin olen, se hirvitti.
Kaksi
päivää sitten tein lopullisen ratkaisuni, kun
netistä huomasin, että Helsinkiläisessä
kameraliikkeessä (Optotek - Helsingin Kameragalleria
Oy) oli 1Dx tarjouksessa hintaan 5699eur. Olin jo aikaisemmin
laittanut nykyisen ykkösrunkoni Canon 1D Mark IV myyntiin.
Olin etukäteen tiedustellut muutamasta Helsingin kameraliikkeestä
vaihtohintaa, mutta olivat hieman liian alhaisia, joten päätin
myydä kameran itse. Sainkin sen myytyä ja vielä
samana päivänä, jolloin olin uuden rungon ostanut.
Eilen
kävin Helsingin Santahaminassa hieman testaamassa uutta
kameraani ja olen tyytyväinen. Kuvan laatu on taas entisestään
parantunut ja korkeampia ISO arvoja voi käyttää.
Ja tarkennus nyt vihdoinkin Canon kamerassa toimii, kuten
sen piti toimia jo aikaisemmissa ammatti rungoissa, mutta
ei toiminut. Käytin koko ajan jatkuvaa tarkennusta (myös
paikallaan tai lähes paikallaan olevissa kohteissa) ja
kaikkia tarkennus pisteitä (61 kpl). Tarkennus pysyi
kuin liimattuna kohteissa eli uusi Canonin kehittämä
tarkennus järjestelmä on vihdoinkin toimiva. Odotankin
mielenkiinnolla ensi vuoden kuvaustapahtumia.
Näin
lopuksi jos palataan vuodenvaihteeseen, niin lintuja on tällä
hetkellä pääkaupunkiseudulla niukasti eli mitään
railakasta kuvaustalvea ei ole näköpiirissä.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä vastaan
tulee.
Onnellista
Uutta Vuotta ja antoisia kuvaushetkiä vuodelle 2013.
ppie
_______________________________________________________________________________
Lauantai,
10.11.2012
Kiina
on pinta-alaltaan maailman neljänneksi suurin maa ja
väkiluvultaan suurin. Vajaat 1,5 miljardia ihmistä
kansoittaa Kiinan tasavallan maaperää. Oli siis
aika käydä tutustumassa tähän suurvaltaan,
jonka historia on mielestäni yksi planeettamme kiehtovimpia.
Astuimme
vaimoni kanssa sunnuntaina 23.9 lentokoneeseen ja matka kohti
Kiinaa ja sen pääkaupunkia Pekingiä alkoi.
Finnairin suora lento otti 7 tuntia ja 20 minuuttia. Itse
en henkilökohtaisesti nauti lentokoneella matkustamisesta
ja varsinkin kaukolennot ovat ikäviä. Onneksi uusimmissa
lentokoneissa on jo kaikenlaista ajanvietettä, kun selkänojaan
kiinnitetty viihdekeskus tarjoa elokuvia, uutisia, dokumentteja,
pelejä jne. Saavuimme aamutuimaan Pekingin valtavalle
lentokentälle ja kone rullasi kolmos terminaaliin. Terminaalin
kokoa kuvaa jo se että matkatavaran vastaanottoon kuljimme
lentokentän omalla metrolla. Maahantulo muodollisuudet
sujuivat nopeasti ja ilman ongelmia. Matkaoppaamme johdolla
siirryimme linja-autollemme ja siitä heti ensimmäiseen
kohteeseemme eli Keisarilliseen kesäpalatsiin, joka sijaitsee
n. 12km keskusta. Matka kulki aamuruuhkassa, mutta se ei haitannut,
koska aurinko paistoi ja fiilis oli hyvä.
Ennen
matkaa minua hieman askarrutti Kiinan ihmispaljous ja miten
sen kanssa tulisin toimeen. Minä kun en oikein nauti
ihmismassoista. Vaimoni taas tulee suurkaupungista, joten
hänelle se ei olisi samanlainen järkytys. Ja heti
kesäpalatsissa pääsinkin ihmismassojen sekaan.
Kiinassa yli 90% turisteista on Kiinalaisia ja matkailu vain
kasvaa, koska elintaso kohoaa ja ihmisillä on enemmän
rahaa käytettävissä. Kesäpalatsi oli tungokseen
asti täynnä ihmisiä ja liikkuminen oli paikka
paikoin vaikeaa. Oppaamme mukaan, ei pidä jäädä
massojen sekaan ihmettelemään, vaan jotta pääsee
kulkemaan eteenpäin, on otettava kyynerpäät
käyttöön. Ja töniminen suorastaan kuuluu
asiaan. Toinen asia on Kiinalaisten äänen käyttö.
Se kuulostaa jatkuvalta huutamiselta ja korvat menivät
vähän väliä lukkoon. Tosin ymmärrän
kyllä, että ääntä pitää
käyttää jos tuhansien ja tuhansien ihmisten
seassa haluaa saada kaverillensa jotain kerrottua.
Peking
on suurkaupunki ja se näkyy esimerkiksi liikenneruuhkissa.
Kehitys harppaa maassa valtavin askelin ja tieverkosto on
jo erittäin modernia, samoin autokanta. Polkupyörät
ja erilaiset riksaa muistuttavat moottoroidut ajoneuvot on
siirretty omalle kaistalle. Kaikkialla Pekingissä on
ruuhkaa eli aikaa pitää varata siirtymiseen paikasta
toiseen. Taksit ovat halpoja eikä ruuhkassa odottaminen
nosta hintaa. Taksin lähtömaksu Pekingissä
oli noin 1,2eur ja mittari alkoi raksuttamaan matkatun kolmen
kilometrin jälkeen n. 0,25 senttiä per kilometri.
Esimerkiksi Shanghaissa lähtömaksu oli jo lähellä
kahta euroa.
Meitä
ulkomaalaisia turisteja valokuvataan siinä missä
me kuvaamme paikallisia. Olemme kiinalaisille isonenäisiä,
oudosti pukeutuvia ihmisiä. Otin kahden viikon matkalla
noin 2500 kuvaa. Käytin molempia kamerarunkojani ja pääsääntöisesti
Canon EF 24-105/4L IS USM objektiivia. Kyseinen lasi on mainio
matka lasi, se antaa ulottuvuutta monipuoliseen kuvaamiseen
ja vakaaja auttaa heikossa valossa. Vaimoni otti omalla pokkarillaan
n. 600 kuvaa. Valitettavasti pokkarin zoomi hajosi loppumatkasta,
joten hän joutui tukeutumaan Nokia Lumian kuvanlaatuun.
Lumia tuotti vielä normaalivaloissa jonkinlaista laatua,
mutta valon vähetessä, oli lopputulos jo aika surkea.
Siirtymiset
kaupungista toiseen tapahtuivat lentokoneella. Koneet olivat
Boeing yhtiöltä hankittuja ja lennot sujuivat hyvin.
Yhden kerran lähtö oli myöhässä parisen
tuntia, muuten kaikki sujui vaivattomasti. Isoilla lentokentillä
oli ilmainen langaton nettiyhteys käytettävissä,
joten vaikka olimme aina hyvissä ajoin kentillä,
aika ei tullut pitkäksi. Koneessa tarjoiltiin lounasta
ja juotavaa ja se kuului lentolipun hintaan. Tarjolla oli
joko kanaa riisillä tai lihaa nuudelilla. Alkoholia ei
tarjoiltu.
Mitä
jäi sitten erityisesti matkasta mieleen, ehkä ensimmäiseksi
keisareiden Kiina. Eri dynastiat hallitsivat kiinaa yhtäjaksoisesti
yli kaksi tuhatta vuotta ja se on jättänyt jälkensä
joka paikkaan. Kiinan muuri oli mieleenpainuva ja kun näin
sen vielä uudestaan sisäisellä lennolla ilmasta
käsin, ymmärsin millainen rakennusurakka se on aikoinaan
ollut. Terrakotta-armeija entisen pääkaupungin Xi’anin
liepeillä oli myös upea kokemus. Nyt löydetyt
vajaat kymmenen tuhatta sotilasta ja todennäköisesti
edelleen maaperässä olevat pari kymmentä tuhatta
sotilasta lisää kertovat siitä käsittämättömästä
mahdista ja rajattomasta vallasta joka Kiinan keisareilla
aikoinaan oli. Tämä Kiinan ns. ensimmäinen
keisari Qin Shi Huang lepää edelleen valtavan hautakummun
alla, sotilaidensa ympäröimänä. Odotan
mielenkiinnolla sitä päivää kun hauta
päätetään avata ja maailma saa nähdä
mitä kaikkea se sisältää. Mieleen painuva
tapahtuma oli nähdä kielletty kaupunki ja kävellä
se läpi. Alue on valtava (720 000 neliömetriä),
rakennuksia ja palatseja on satoja. Li joen risteily oli myös
ikimuistoinen, maisemat olivat niin kauniit, jotta ymmärrän
miksi useat elokuvat on kuvattu alueella ja miksi 20 yuanin
setelissä tämä kansallismaisema on myös
kuvattu. Shanghai taas tarjosi nykyaikaa pilvenpiirtäjineen.
Modernit jopa kuudessa eri korkeus tasossa olevat tiet kuljettavat
päivittäin miljoonia ihmisiä paikasta toiseen.
Elämä on hektistä, liian hektistä Suomen
pojalle, mutta mielenkiintoista oli sitä muutamia päiviä
seurata.
Olen
aina ollut aasialaisen ruuan ystävä. Ja matkan ruoka-anti
oli sitä mitä toivoin, ainoa hieman häiritsevä
asia oli ruokailu tapahtuma itse. Pyöreä pöytä
jossa pyöreä lasinen levy, johon siis ruuat aina
tuotiin ja jota sitten pyöriteltiin kun ruokaa kauhottiin
lautaselle. Kun porukkaa ahdettiin aina kahdeksan tai enemmän
samaan pöytään, oli syöminen samanlaista
pipertämistä kuin lentokoneessa. Ja aina vähintään
yhdessä pöydässä juoma kaatui pöydälle,
kun levyä pyöritettiin ja lusikka, kauha tms. osui
lasiin tai olut pulloon (Kiinassa olut kuuluu ruokapöytään,
siinä missä vesikin). Idea on hyvä jos tilaa
on, mutta kun meitä Suomalaisia oli kolmekymmentä
henkeä ja pöytiä oli varattuna meille vain
3-4 kappaletta, niin aina oli ahdasta. Lisäksi kun olen
vasenkätinen, tikkuni osuivat aina vasemmalla puolella
olevan henkilön välineisiin ja pitikin useimmiten
siirtyä haarukkaan. Teen juonti on osa Kiinalaisten elämää
ja nyt ymmärrän miltä oikea tee maistuu. Olikin
siis selvää, että paikallista teetä tuli
hommattua mukaan myös kotimaahan.
Eräs
minua ja vaimoani erityisesti kiinnostava asia oli silkki.
Odotin että silkki olisi ollut edullisempaa, mutta esimerkiksi
lakana, tyynyliina, pussilakana setistä sai maksaa muutamia
satoja euroja. Nyt jälkikäteen harmittaa, ettei
tullut ostettua kuin silkki tyynyt ja niihin tyynynpäälliset,
eikä siis koko kalustoa. Suomesta kun on aika vaikea
löytää silkkisiä vuodevaatteita ja jos
löytyy, ovat ne taas kalliimpia kuin Kiinassa. Mainittakoon
myös että ostin tehtaan myymälästä
silkkiset lyhyet alushousut ja ne maksoivat 320 yania eli
n. 40euroa. Ei siis niin edullista. Varmaan kauppoja kiertelemällä
olisi löytynyt halvempaakin silkki materiaalia, mutta
osa on sitten kaikkea muuta kuin silkkiä.
Mitä
tulee Kiinalaisiin ihmisiin, jäi heistä hieman ristiriitaiset
tunteet. Osittain ystävällisiä, mutta väliin
taas ei niin ystävällisiä. Kommunikointi oli
hieman vaikeaa, koska englannin kieltä ei Kiinassa juurikaan
puhuta. Toki esimerkiksi hotelleissa kielitaitoisia ihmisiä
löytyi, mutta kaduilta ei oikein. Erikoista oli Pekingissä,
kun yritimme saada taxi kyytiä. Vapaita taxeja oli paljon,
mutta kun he näkivät meidät huitomassa, eivät
pysähtyneet. Myös seisovat taxit eivät tahtoneet
millään ottaa meitä kyytiin. Ilmeisesti pelkäsivät
että kohteen selvittäminen on liian vaikeaa, koska
puhumme eri kieltä. Myös kartanlukeminen on kuulemma
heille vaikeaa. Onneksi rohkeitakin kuskeja löytyi ja
hotellille pääsi takaisin aina ilman suurempaa selittelyä,
kun meillä oli hotellin käyntikortti, jossa osoitetiedot
paikallisella kielellä. Shanghaissa ei taxin saamisessa
ollut mitään ongelmaa, kaupunki on sen verran kansainvälinen.
Kun ajattelee historiaa, niin tavallisen kiinalaisen elämä
ei ole ollut helppoa, eikä se ole sitä suurimmalle
osalle kansaa vieläkään. Joten on ymmärrettävää,
että aina ei homma oikein toimi. Kiinalaisessa kulttuurissa
kasvojen menettäminen on melkein pahinta mitä voi
tapahtua ja turistin on hyvä se muistaa. Eli jos kaikki
ei aina mene ihan putkeen, ei kannata alkaa liikaa korottamaan
ääntä, asiat hoituvat kyllä lopulta rauhallisellakin
tyylillä. Menenkö vielä joskus Kiinaan, ehkä
menen, mutta ei ryhmä matkaa enää. Liika kiire
ei ole minun ja vaimoni makuun. Kokonaisuutena matkasta jäi
kuitenkin hyvä maku.
ppie
_______________________________________________________________________________
Lauantai,
22.9.2012
Syksy
on jo pitkällä ja kesä hurahti ohi liian nopeasti.
Blogi kirjoitteluni ei oikein suju, vaikka olen usean kerran
päättänyt pitää kirjoitusvälini
kuukaudessa. Edellisestä raapustelustani on venähtänyt
jo aikaa nelisen kuukautta. Kuvauspuolella on oma syksyni
ollut hiljaisempi kuin aikoihin. Toki olen kameraa ulkoiluttanut,
mutta mitään säväyttävää
ei kohdalle ole osunut. Kesän paras tilanne oli kun löysin
käenpiian luonnon pesäkolon noin metrin korkeudelta
maanpinnasta. Tosin ehdin kuvata lajia vain yhden päivän
ja silloinkin oli pilvinen ja sateinen sää. Viikkoa
myöhemmin tilanne oli jo ohi, joko pesintä oli epäonnistunut
tai sitten poikaset siirtyneet maastoon. Alkusyksy on taas
mennyt töiden merkeissä ja päivystys vuoroja
ollut normaalia tiuhempaan, joten viikonloppuisin ei aikaa
pitkiin kuvausjaksoihin ole ollut.
Tekniikkapuolella
1Dx on ollut ammattikuvaajien käytössä nyt
jonkin aikaa ja kommentit ovat olleet hyvin positiivisia.
Tarkennus on kuulemma eri planeetalta ja kuvan laadussakin
on tapahtunut jälleen hyppäys eteenpäin. Entistä
korkeampia ISO arvoja voi käyttää. Lintukuvaajana
koen tuon FF hieman ongelmallisena, koska pitäisi käyttää
pidempiä kakkuloita, jotta päästäisiin
lähemmäksi 1,3x ja 1,6x runkojen tuomaa crop etua.
Eli pitäisi hankkia tämä uusi runko, jonka
hinta on noin 6300eur ja lisäksi olisi objektiivi vaihdettava
mielellään EF600/4L II IS USM (12 000eur) tasoon.
Toki nykyinen 500/4 tai tästä uudempi kevyempi II
malli vielä ajavat asian, mutta rahaa joka tapauksessa
uppoaa harrastajan lompakolle jo vähän liikaa. Ammattilaistenhan
on vähän pakko seurata ja hankkia aina uusinta kalustoa,
mutta itse joudun kyllä vetämään vähän
henkeä. Toki Canon 5D Mark III olisi yksi vaihtoehto,
mutta tarkennus ja suljinnopeus eivät vedä vertoja
1Dx rungolle. Mutta katsotaan jos ensi keväänä
olisi aika vaihtaa ainakin toinen rungoista uudempaan teknologiaan.
Canon
pukkaa nyt uusia FF runkoja markkinoille, tällä
viikolla julkistettiin 6D. 20,2MP, 4,5fps, 11 tarkennus pistettä
, Wi-Fi, GPS jne. Kooltaan pieni, mutta ei mielestäni
lintukuvaajan runko. Toki jos pääosin ottaa kuvia
paikallaan olevista kohteista niin sitten riittää.
Koska hinta on noin 2000eur, hankkisin kyllä tuon sijaan
Canon 5D Mark III rungon, koska sen saa 2800eur hintaan. Parempi
tarkennus, kuvanlaatu ja 6fps.
On
pakko taas kehua pientä ja kevyttä Canon EF400/5,6L
USM lasiani, joka on kyllä erinomainen peli ja varsinkin
7D:n nokassa tarjoaa keveyttä ja riittävästi
millejä (640mm) useimpiin tilanteisiin. Jalustaa en ole
käyttänyt kuin muistaakseni kerran. Kun 7D runkoon
tuli ohjelmistopäivitys, siirryin käyttämään
lintukuvauksessa osittain auto ISO moodia ja niin että
max ISO on 800. Runko kestää vielä tuon hyvin,
kunhan valotus on kohdallaan. Toki hyvissä olosuhteissa
voi käyttää ISO 1600 arvoa ja olen nähnyt
netissä upeita kuvia jopa ISO 3200 ja 6400 arvoilla otettuina.
Lähden
sunnuntaina kahden viikon matkalle Kiinaan. Kyseessä
ei ole lintukuvausmatka vaan kiertomatka tutustumaan maan
vanhaan ja kiehtovaan kulttuuriin. Pääkohteina Peking,
Xi’an, Guilin ja Sanghai. Meillä oli vaimoni kanssa kaksi
mahdollista kohdetta, Afrikan safari ja Kiina. Afrikan safarin
jouduimme vielä siirtämään tulevaisuuteen,
koska valokuvaajan safarit kustantavat aika paljon. Toki parilla
tonnilla pääsee, mutta sitten istut ahtaassa pikku
bussissa ja yrität siinä sitten kuvata tien poskesta
villieläimiä, ei kiitos. Eli nyt matkaamme Kiinaan
ja toisella kertaa sitten Afrikan safarille. Koska matkalla
liikutaan paljon paikasta toiseen, joudun jättämään
lintulasit kotiin. Eli reppuun tarkoitus ottaa molemmat rungot,
Canon EF24-105/4L IS USM, Canon EF 70-200/4L IS USM, 1,4x
III ja Canon Speedlite 430EX II.
Kyllähän
tuolla pidemmällä zoomilla ja 7D:llä voi jonkun
lintuvankin saada, mutta pääkohteina ovat siis ihmiset,
rakennukset, maisemat jne.
Palaan
matkan tunnelmiin seuraavassa blogissani, lokakuun puolessa
vällissä.
ppie
_______________________________________________________________________________
Keskiviikko,
30.5.2012
Tämänkertainen
blogini keskittyy Turkin matkaan, sen tapahtumiin
ja tunnelmiin. Matkakumppaneina Tomi Muukkonen ja Jyrki
Lehto.
8.5.
Matka
Turkkiin alkamassa, Tomin vaimo ajoi meidät lentokentälle ja iltapäivä
lento Antalyaan starttasi tunnin myöhässä. Toisen moottorin kohdalla jotain
pientä ongelmaa, joten se tarkistettiin uudestaan. Itse lento sujui
ongelmitta ja alkuillasta saavuimme aurinkoiseen ja lämpimään Turkkiin.
Antalyasta oli vielä kahden tunnin (130km) linja-auto matka Alanyaan, jossa hotellimme nimeltään Isabella sijaitsi. Kymmenen jälkeen saavuimme
hotellille ja ehdimme vielä ennen nukkumaan menoa nauttimaan illallisen
hotellin ravintolassa. Kolmen hengen perusillallinen juomineen kustansi 89
TL (1eur=2,1TL).
9.5.
Aamulla
kävimme hotellin aamiaisella (10TL), jonka jälkeen alkoi vuokra-auton
odottelu. Piti tulla kymmeneltä, mutta ei tullutkaan. Odottelua, soittelua
vuokraus firmaan, ei vastausta. Epätoivoinen olo, kunnes hotellin
henkilökuntaan kuuluva lupasi hoitaa meille uuden ja upean auton
pikavauhtia. Tässä vaiheessa saimme vihdoin alkuperäisen vuokraajan
puhelimitse kiinni, autossa oli kuulemma ongelmia ja olisi tulossa jossain
vaiheessa iltapäivällä. Matka aikataulumme oli jo sekaisin eli pikaisella
päätöksellä päätimme kokeilla tätä uutta vuokraajaa ja peruuttaa
alkuperäisen. No, auto oli sitten neliovinen Fiat, ei niin uusi ja
renkaatkin aika sileät. Toivomastamme maastoautosta tämä ei kyllä kävisi,
mutta nyt ei ollut aikaa taas uuden firman etsimiseen. Purimme rojut autoon
ja matka kohti vuoristoa ja Demirkazia alkoi.
Vuoristossa
matkanteko oli hidasta, sillä kapeat serpentiini tiet toivat kilometrejä
hitaasti mittariin. Matkalla pysähdyimme pariinkin kertaan kuvaamaan
kalliopääskyjä. Kokeilin molemmilla rungoillani (Canon 7D ja Canon 1D Mark
IV) ja markkunelosella sain sentään muutaman
käyttökelpoisen ruudun aikaiseksi. Vararungoksi hankkimani 7D, joko ei
vielä ollut ihan hallussa tai tarkennus ei vain kyennyt nopeisiin pääsky
tilanteisiin. Sain myös retken ensimmäisen eliksen
valkoselkätaskusta (1), joita havaitsimme useita. Ilta tuli nopeasti ja oli
aika etsiä hotelli ja saada kurnivaan vatsaan jotain täytettä. Päädyimme Kamaranin kaupunkiin (130 000 asukasta) ja huone löytyi
hintaan 110TL. Illallinen kaupungin ulkopuolella olevassa ravintolassa
irtosi 12TL hintaan. Olutta ei ravintolassa tarjoiltu, joten vesilinjalla
nautin juusto, liha, sieni, kana kasarin. Taivaalla ukkonen jyrisi ja
salamoi, mutta ei osunut onneksi aivan kohdallemme.
10.5.
Aamulla,
matka kohti Demirkazia jatkui. Kuvia syntyi
matkan varrelta ja kalliovarpusesta (2) irtosi toinen elis
eli elämänpinna. En toki vakavasti eliksiä kerää
ja tilastointinikin on retuperällä, mutta muisti vielä jotenkuten pelaa
joten paremmat lajipuutteet ovat selvillä. Iltapäivällä saavuimme sateiseen
Demirkaziin, jossa majoituimme etukäteen
varattuun Özsafakin majoitukseen. Perheyritys oli
jo vuosia pitänyt yllä pientä majoitusta, ja kuskaillut lintuturisteja ja
muutakin ulkoilma väkeä Demirkazin rinteille.
Isäntämme ilmoitti että sateinen sää jatkuisi, joten emme pääsisi vielä
huomenna vuoren rinteille.
11.5.
Aamulla Tomi
herätti meidät, aurinko paistoi ja pikaisesti keräsimme kamerareput ja
lähdimme Lada Nivalla kohti vuoren rinnettä. Meidän kolmen lisäksi autoon
oli ahtautuneena isäntämme ja kuski. Kapeaa ja vettynyttä hiekkatietä
lähdimme puskemaan ylöspäin. Näkymät olivat hieman pelottavat, mutta oli
pakko luottaa kuskin taitoihin. Normaalisti ihmisiä kuskataan traktorilla
ylös, mutta ilmeisesti pikainen aamulähtömme johti pikku maasturin
käyttöönottoon. Kävellenkin kohteeseen pääsisi, mutta aikaa pitäisi tällöin
varata useampia tunteja. Autolla taisi mennä vajaa puolisen tuntia
(ajantaju meni maisemia katsellessa).
Kohteessamme
oli hieman liejuista, mutta aurinko paistoi ja näkymät olivat upeat. Kaspianlumikanan (3) kuovimainen ääni toi retken
kolmannen eliksen ja muutama lumivarpunen (4)
osui myös heti kohdalle. Valo oli vielä niukkaa, sillä aurinko oli Demirkaz vuoren toisella puolella. Kuvia kuitenkin
syntyi ja uusien lajien etsintä jatkui. Pysyttelimme suhteellisen pienellä
alueella, jota voisi kai tasanteeksi kutsua (n. 2km korkeudella). Jokainen
omia polkujaan kulkien etsi kuvauskohteita. Aika nopeasti havaitsimme
kivikkorastaita ja harvinaisen kaspianrautiaisen
(5). Kohteet olivat kuitenkin aika arkoja, joten kuvaus ei ollut helppoa.
Muutama tunti meni ilman sen suurempaa tulosta, sitten pääsin
kivikkorastaan jäljille ja kuvia syntyi. Valo oli jo aika kovaa eli
jälkikäteen kuvia joutui hieman photarilla
tasoittamaan. Jossain vaiheessa päätin lopettaa pyörimisen, istahdin
sopivan näköiseen paikkaan odottamaan, että kuvattavat kohteet tulisivat
minun luokseni. Kaspianrautiainen vilahteli
kivien seassa ja sain muutaman kuvankin. Vajaan puolen tunnin jälkeen olin
varma että eräässä piikkipensaassa on oltava kyseisen linnun pesä, koska
sinne lintu oli pudonnut jo kolme kertaa. Pienen etsinnän jälkeen pesä
löytyi ja siinä oli neljä vihreää munaa. Kävin huikkaamassa myös muille
pesän löytymisestä. Alppirautiaisesta (6) tuli
laji numero kuusi.
Jossain
vaiheessa iltapäivää alkoi taivaanrannassa näyttää uhkaavalta. Sade ja
ukkonen lähestyivät, joten keräsimme rojut ja tilasimme Ladan paikalle.
Matkalla alas, huomasimme yhtäkkiä matalalla liitävän maakotkan, joka valui
rinnettä pitkin suoraan kohti autoamme. Tilanne oli nopea ja itse otin
sarjan kuvia auton sisältä ikkunan läpi 24-105
objektiivilla. Muilla kamerat olivat repussa, joten tilanne oli jo ohi
ennen kuin pääsimme autosta ulos. Sain tilanteesta muutaman lintu vuoristo
maisemassa kuvan. Kun saavuimme takaisin majoitukseen, päätimme että tämä
oli nyt tässä ja päätimme jatkaa matkaa. Saimme isännältämme vinkin ja
suuntasimme kohti Sultan Sazliki (Sultan Marsh)
kosteikko aluetta.
Saavuimme
suurelle kosteikkoalueelle ja majoittauduimme Sultan Pansiyoniin
(45TL/hlö). Heti majoituksen vierestä aukeni näkymät kosteikolla ja takana
näkyi Erciyes vuoren (3900m) lumiset huiput.
Mahtavan kokoinen lintutorni oli myös aivan vieressä. Pian saavuttuamme,
paikan omistaja ja retkien vetäjä tulivat tarjoamaan meille retkiä sinne ja
tänne. Aika kallista oli, lauttaretki (pienellä metallipurtilolla)
kosteikolle (3-4h) maksoi yhteensä 100eur. Sitten olisi ollut tarjolla
jeeppi ajelua ja kuvausta autosta käsin, vuoristoretki jne. Päädyimme
lopulta veneretki valintaan, koska kuulemma vesilintuja ym. pääsisi
kuvaamaan aivan läheltä.
12.5.
Aamulla
herätys hieman ennen kuutta ja kävelimme viitisentoista minuuttia
venerantaan. Kuski tai kapteeni ohjasi ja antoi vauhtia pitkällä kepillä n.
3 metriselle metallihökötykselle. Sulauduimme kaislikon uumeniin kamerat
valmiina. Kului viisi minuuttia, kymmenen ja viisitoista eikä kamera ollut
lauennut vielä kertaakaan. Epäilys ja epätoivo valtasivat mielen, eihän
täällä ole yhtään mitään kuvattavaa! No, silkkiuikku, nokikana,
mustakaulauikku, pikku-uikku ja sen semmoista vilahteli, mutta linnut
olivat arkoja. Mistään vesilintumassasta ei ollut puhettakaan.
Valkoposkitiiroja lenteli edes takaisin, mutta ei suuria määriä. Vajaan
tunnin risteilyn jälkeen pysähdyimme rantaan ja kuskimme näytti
käsimerkein, jotta tässä olisimme nyt jonkin aikaa. Lähdimme maastoon ja
arokiuruja lenteli sinne tänne ja lentokuvaus sessio alkoi. Jokunen
pääskykahlaaja lennähti myös ja pitkäjalkoja muutama. Keltavästäräkkejä oli
myös runsaasti. Aikamme kuvattua, palasimme veneelle ja paluumatka alkoi.
Näimme vesikäärmeitä, kilpikonnan ja muutama punapäänarsku lennähti meitä
pakoon lähietäisyydeltä. Itse en saanut kuvaa, koska tilanne oli niin nopea
ja istuin selkä lintuihin päin. Tomi ja Jykä
saivat jonkun kuvan, mutta kommenteista päätellen valotus ei tainnut
onnistua ja lintujen vaaleat kohdat paloivat puhki. Vielä rannan tuntumassa
oli ruskohaikara ja muutama kenttähyyppä, mutta aika masentava veneretki
oli. Varmaan muuttoaikaan kuvattavaa olisi, mutta tähän aikaan ei. Tästä
pettyneenä keräsimme tavaramme ja hotellin omistajan ihmetykseksi sanoimme
jatkavamme matkaa. Heillä kun oli selvästi suuret suunnitelmat tehty
varallemme.
Kävimme
patikoimassa Erciyes vuoren rinteillä, mutta
lintukuvia ei syntynyt, joten pienen keskustelutuokion jälkeen päätimme
lähteä kohti Syyrian rajaa ja kaupunkia nimeltään Birecik.
Koska matkaa ja kilometrejä oli paljon, yövyimme Nidgen
kaupungissa (113 000 asukasta). Huoneen hinta 120TL.
13.5.
Seuraavana
aamuna ostimme moottoritie maksua varten kortin (10TL) ja latasimme siihen
20TL edestä valuuttaa. Moottoritie oli uusi ja upea, matka joutui nopeaan,
varsinkin kun liikenne oli oudon hiljaista. Taisi olla liian kallis tie
paikallisille. Rekka ja pakettiauto liikennettä oli
sentään siellä täällä. Aivan Nidgen kaupungin
ulkopuolella sain lajin vuoripyystä (7) joka tepasteli tien laidassa.
Moottoritie sisälsi toistakymmentä tunnelia ja vajaa 500km myöhemmin olimme
jo Birecikin lähettyvillä. Lämpötilakin oli
noussut jo kolmenkymmenen tuntumaan. Tomin tarkkojen ohjeiden mukaan
löysimme majoituksen eli motelli Mirkelanin
(75TL/huone). Heitimme matkalaukut huoneeseen ja lähdimme tutustumaan Birecikin antimiin. Kaupungin läpi kulkee Eufrat joki
ja ajoimme sen rantaviivaa välillä pysähdellen. Pikkumerimetsoja lensi
sinne tänne ja sitten näimme korkealla rundailevan
töyhtöiibis parven (8). Töyhtöiibis kuoli lähes sukupuuttoon ennen kuin
siitä tuli suojelukohde ja luonnonsuojelun symboli 1970-luvulla. Turkin
ainoa yhdyskunta elää Birecikissä. Lintuja voi
mennä katsomaan tarkemmin maksulliselle alueelle. Tästä iibiksestä on
tullut kaupungin symboli, sillä kuvia, julisteita ja patsaita on joka
paikassa. Vihermehiläissyöjä koloniaa emme löytäneet, alueella oli
jonkinlaista soramonttu toimintaa ja voi olla että linnut ottaneet hatkat.
Ruostepyrstöstä uusi laji (9 ). Näimme myös kolme
punakottaraisparvea (4, 40 ja 80) ja tuosta isoimmasta parvesta sain myös
kuvia, mutta kohteet jäivät softeiksi (joko
nopeus ei riittänyt tai 45-pisteen tarkennus mokasi). Illallinen motellin
vieressä olevassa ravintolassa (n. 12TL/hlö). Motelli huoneemme ilmastointi
piti karmeaa mökää ja viereinen tie oli jatkuvassa raskaan liikenteen
käytössä, mutta väsymys vei voiton ja uni tuli lopulta silmään.
14.5.
Aamulla
lähdimme kartoittamaan Birecikin lähialueita ja
uusia lajeja tippui päivän aikana mukavasti. Tarhavarpunen, pajuvarpunen, peltotulkku, hietakyyhky (10, 11, 12, 13). Kuvia syntyi
mm. seuraavista lajeista. Arohiirihaukka, arokiuru, tarhavarpunen,
punapäälepinkäinen, töyhtökiuru, ruostepyrstö, valkoselkätasku, sininärhi, minervanpöllö, kattohaikara. Illan hämärtyessä
palasimme kaupunkiin. Päätimme vaihtaa huomenna hotellia, lähinnä
liikenteen melun ja huonosti toimivan ilmastoinnin takia. Keskustasta
löytyikin sopiva ehdokas, jonka Tomi kävi katsastamassa. Hotellin nimi Acar, omistajan tarjoama hinta 135TL/huone.
15.5 –
17.5.
Kävin aamu
kävelyllä tarkoituksena kuvata Eufrat joella lenteleviä lintuja. Silta
tuntui hyvältä paikalta, mutta liikenne lennätti jatkuvasti hiekkaa ja
pölyä sen verran ettei kuvaamisesta tullut mitään. Palasin hotellille,
jossa pojat alkoivat jo heräillä. Keräsimme matkatavarat kokoon ja lähdimme
viemään niitä uuteen hotelliimme. Hotelli sijaitsi siis aivan kaupungin
keskustassa ja huoneen ikkunasta joki maisema avautui hienosti. Liikenteen
melua toki oli, mutta ei liikaa ja mikä tärkeintä, huoneessa oli
hiljaisesti hyrräävä ja toimiva ilmastointilaite. Kiertelimme Birecikin lähialueita vajaan 100km säteellä. Lämmintä
piisasi, keskipäivän lämpötila pysytteli +33 asteessa. Vuorinakkelista
(14), vaaleakultarinnasta (15), pikkukiurusta (16) ja kaspiankertusta
(17) uusi laji ja muista peruslajeista jälleen kuvia. Käynti eräässä wadissa, jossa mm. erakkoiibiksen pesä (kaksi
poikasta), tuulihaukka ja närhi kuvausta.
Tapasimme
erään lintuoppaan, jolta saimme arvokkaan vinkin. Noin 100km eritasoista
tietä, risteystä, mutkaa ja peltoalueen keskellä vihermehiläissyöjä
kolonia. Tomi otti nuotit talteen ja lähdimme matkaan. Valitettavasti uutta
tie osuutta oli taas tullut matkan varrelle, joka taas aiheutti harhailua
ja ylimääräisiä kilometrejä. Lopulta löysimme paikan, keskellä peltoaluetta
oli pieni puuton nyppylä, jonka ympärillä muutamia asuintaloja ja noin 250
vihermehiläissyöjän kolonia. Myös tavallisia mehiläissyöjiä löytyi.
Kysyimme viereisestä talosta lupaa kuvaamiseen, lupa irtosi ja ihmiset
ystävällisiä, tarjoten meille jopa vettä kuvaussession aikana. Kuvausta 2-3
tuntia ja paluu illalla takaisin Birecikiin.
Viimeisenä Birecik aamuna käynti jälleen wadissa,
jossa siis erakkoiibis pesä. Kallion seinämillä istui myös muita
töyhtöiibiksiä. Viritimme kuvauskalustoa kun kuului ”tömps”
ja toinen poikasista oli pudonnut vajaasta 30 metristä maahan. Kun
saavuimme katsomaan lintua, oli se jo kuollut. Ilmeisesti poikanen oli
horjahtanut pesältä tai sitten kielekkeellä oli tapahtunut poikasten tai
emon välillä yhteentörmäys. Surullinen tapahtuma. Jatkoimme wadin puoliväliin, jossa kuvasimme tuulihaukkaa ja
sininärheä, tosin aika laihoin tuloksin. Kun olin palaamassa takaisin
autolle, lensi wadin yli kaksi hietikkopyytä
(18). Iltapäivällä jätimme legendaarisen Birecikin
taaksemme ja lähdimme viimeiselle vuori patikoinnille Isiklin
kylän lähettyville. Jyrkillä oli ollut vatsavaivoja (meillä muilla myös) ja
hän päätti ottaa rauhallisemmin ja päätti kierrellä autolla alarinteillä,
kun Tomi ja minä taas päätimme kiivetä huipulle muutamien hyvien lajien
toivossa. Sovimme tapaamisesta kylä kaupalle. Pääsimme puuskuttaen ylös ja
aloimme tarkastelemaan aluetta. Kivikkosatakieli
oli siis tavoitteena. Keltapääsirkku (19) näkyi
ensin, sitten ruostekurkkusirkku (20).
Rusotaskujakin (21) nähtiin. Äänellä saimme jokusen kuvan ruostekurkusta,
jonka jälkeen jatkoimme satakielen etsintää. Jakauduimme hieman ja hetken
päästä Tomi huusi, jotta nyt näkyy. Kiipesin rosoista kalliota ylemmäksi,
mutta lintu oli näyttäytynyt vain hetken. Laitoin ääntä ja muutaman
minuutin kuluttua lintu (22) vilahti ohitsemme. Lintu kierteli pensaasta
toiseen ja näkö havainnot olivat lähinnä vilahduksia. Tajusimme ettei tästä
nyt kuvia synny ja oli muutenkin palattava takaisin alas. Aivan
alarinteellä havaitsimme sitten kivikkosatakielen uudestaan, kaksi koirasta
ja yhden naaraan. Yritimme kuvausta, mutta vaikeaa oli. Muutama kuva, mutta
etäisyyttä liikaa ja väreily näkyi kuvissa. Linnusta ei oikein terävää
kuvaa saanut.
Siirryimme
Adanan suurkaupunkiin (n. 1,500 000 asukasta) ja sopiva hotelli löytyi aika
helposti. Palmiye Otel
ja hinta 100TL/huone. Nautimme reissun kalleimman illallisen läheisessä
ravintolassa.
18.5.
Aamulla
suunnistimme Tarsuksen deltalle, joka tosin oli
lähes kokonaan muutettu maatalouden käyttöön. Tomin vihkoseen kirjatut
kohteet olivat yksi toisensa jälkeen kuivatettu ja kadonneet, mutta aivan
meren tuntumasta oli vielä vapaata lääniä linnuille. Mitään erikoisia
lintuhavaintoja emme alueen läpiajossa havainneet. Erään sillan kohdalla
pysähdyimme ja kuvasimme ruostepääskyjä. Iltapäivällä pääsky kuvauksen
jälkeen päätimme ajaa yhteen menoon aina Alanyaan
saakka, mutta alun moottoritien jälkeen matkan teko muuttui hitaaksi.
Rantatie Alynyaan oli vuoristoista ja kapeaa
serpentiini tietä ja 300km matka ei ottanut loppuakseen. Ilta kymmenen kieppeillä
saavuimme väsyneenä perille. Muutaman hotellista ostetun kalliin
kaljatölkin jälkeen oli nukkumaan menon aika.
19.5.
Herätys
sateeseen ja ukkoskuuroon, jota kesti aina iltaan saakka, jolloin
Aurinkomatkojen kuljetus vei meidät kentälle ja paluumatka Suomeen alkoi.
Yhteenvetona
voisi vielä mainita, että ihmiset maaseudulla erittäin ystävällisiä ja
mukavia. Elämä maaseudulla vaatimatonta, mutta lähes kaikki tapaamamme ihmiset
vaikuttivat onnellisilta. Ja apua sai aina kun tarvitsi, oli sitten kyse
auton korjauksesta, sijaintitiedusteluista tai jostain muusta. Polttoaineen
hinta korkea, dieselin litrahinta n. 3,85TL riippuen paikasta. Paikallinen
alkoholi Raki aivan sairaan kallista! 0,5 litran
pullo 25TL (melkein 13eur). Vesi halpaa, 5 litran tönikkä
alle euron. Ajo kilometrejä kertyi 3200, etäisyydet pitkiä ja autossa
istumista kertyi jo hieman liikaakin. Mutta jos haluaa nähdä ja kuvata
hieman harvinaisempia lajeja on matkaa tehtävä. Alanya
on vuorten ympäröimä eli jos matkaat itäisessä tai kaakkoisessa Turkissa,
kannatta ehkä valita lento Istanbuliin ja siitä jatkolento kohdettasi
lähimpään kaupunkiin. Kaakkoiseen Turkkiin matkaavat voivat ottaa lennon
esim. Adanaan, josta vuokra-autolla pääsee nopeaa moottoritietä pitkin
vaivattomasti pelipaikoille. Alanyasta, kun
joutuu ajamaan huonohkoja ja kapeita vuoristoteitä loputtomiin.
Suuret kiitokset hyvästä seurasta matkan organisaattorille
Tomi Muukkoselle sekä Jyrki Lehdolle.
Matkan kuvia
nähtävillä Turkey 05/2012 kansiossa.
ppie
_______________________________________________________________________________
Keskiviikko,
28.3.2012
Viime blokistani
onkin taas jo aikaa, talvi meni ja kevät tuli. Laiska olen ollut
kirjoittamaan, sen myönnän, mutta muutaman rivin sain nyt kuitenkin
aikaiseksi. Talven kuvauksista sen verran, että alli kuvaus Santahaminassa
jatkui aina tammikuun loppuun saakka, jonka jälkeen meri jäätyi ja allit
siirtyivät kauemmaksi, valokuvaajan ulottumattomiin. Talviruokintani alkoi
tuottaa kuvia vasta maaliskuun alussa, kun tiklit, viherpeipot ja käpytikka
pari viihtyi ruokinnan tuntumassa. Käpytikat kävivät suoraan automaateilla,
syöden auringonkukan siemeniä. Sarvipöllö viihtyi myös jonkin aikaa
lähistöllä, mutta kuvia en saanut. Tikli kuvat paranivat, mutta muuten
ruokinta ei tuottanut mitään merkittävää. Saattaa olla että ensi talvena en
pidä ruokintaa, mutta voihan mieli vielä muuttua.
Talven alli
kuviani julkaistiin myös muutamassa lehdessä eli pakkasessa ja tuulessa
seisoskelu kannatti. Kun jäät maaliskuun puolella olivat
lähteneet/siirtyneet, allit tulivat taas lähemmäksi Santahaminan
Eteläkärkeä, mutta muutamaa arkistointikelpoista kuvaa enempää en saanut
aikaiseksi. Muutamana päivänä vietin aikaani myös Vanhankaupunginlahdella
koskikaroja kuvatessa, mutta muuten ei kamerarepun kanniskelu tuottanut
tulosta.
Edellisessä
blokissani jäi tuo 500mm objektiivin jalustarenkaan tai tarkemmin jalkaosan
hajoaminen hieman auki, joten muutama sana tästä on paikallaan. Vein siis
objektiivin JAS huoltoon ja korjaus kustannukset olivat 710eur. Koko
liikkuva jalustarengas ja jalka jouduttiin vaihtamaan ja siksi kustannukset
kohosivat näinkin korkeaksi. Onneksi vakuutukset ovat kunnossa ja omalle
kontoilleni jäi omavastuu osuus. Putki nuorentui silmissä, kun osa oli
vaihdettu ja sain viikon odottelun jälkeen töttöröni
takaisin. Asiallista ja nopeaa toimintaa JAS huollolta.
Canon toi
taas uutta runkoa markkinoille. Täyden kennon Canon 5D Mark II sai nyt
seuraajan versiosta III. Uuteen runkoon on yhdistetty ominaisuuksia 7D
kamerasta ja AF samaa tasoa kuin 1DX mallissa, jota edelleen odotetaan
kauppojen hyllylle. Itse olen pettynyt, koska Canon on unohtanut
lintukuvaajat. Molemmat ovat täyden kennon kameroita, joten ei hyvä. 5D III
maksaa hieman yli 3000eur, RAW puskuri vaatimaton, kuvausnopeus
kohtuullinen 6fps. Jäämme siis odottamaan, jos vaikka syksyllä tulisi
jotain muuta.
Pääsiäisen
aikoihin on hieman lomaa tiedossa ja toukokuun alkupuolella lähden Turkkiin
kuvaus reissulle. Odotankin jo innolla, mitä kaikkea Turkki tuo tullessaan.
ppie
_______________________________________________________________________________
Sunnuntai,
15.1.2012
Tulihan se talvi sieltä! Joulukuu oli yhtä myrskyä ja myllerrystä.
Lintujen talvi ruokinnan jouduin siirtämään syvemmälle metsään
kun tuuli kaatoi pariinkin kertaan n.60kg pöllit, joiden päällä
ruokinta pönttöni seisoi. Valo ei uudessa paikassa osu aivan
parhaalla tavalla, mutta nyt ei mahdollinen tuuli tai suuremmatkaan
myrskyt enää häiritse. Mitään kuvattavaa ei vielä ole ilmaantunut,
toki talitiaiset, sinitiaiset ja mustarastaat ovat uuden ruokinnan
jo löytäneet, mutta muita lajeja on näkynyt vain satunnaisesti.
Viime
viikkoina ovat allit vallanneet Helsingin merialueet. Parhaimmillaan
Santahaminassa on laskettu 26 000 lintua. Enpä muista koskaan nähneeni
vastaavaa. Kameran kanssa olen useana aamuna seissyt aivan saaren
Eteläkärjen rannassa odottaen läheltä lentäviä alliparvia. Tähän aikaan
vuodesta merialueet ovat useimmiten pilvien peitossa ja valot ovat olleet
niukat. Lisäksi allit ovat olleet yleensä aktiivisia aamu hämärällä ja jo
kello kymmenen jälkeen ei isoja parvia ole enää lentänyt rannan läheisyydestä.
Joitain onnistuneita kuvia
olen kuitenkin saanut aikaiseksi.
Eilen sattui
pienoinen tapaturma Canon EF 500/4L IS USM objektiivilleni. Olin
lopettelemassa kuvausta ja nostin kaluston kamerarepun päälle. Yllättäen
tuli kova tuulenpuuska, joka vieritti paketin maahan, kierähtäen muutaman
kerran ympäri. Tässä yhteydessä objektiivin jalusta kenkä irtosi
ruuveistaan. Jalusta kenkä sisältää neljä pientä ruuvia ja niiden
etsimiseen lumihangesta kului jokunen tovi. Kotona sitten kiinnitin ruuvit
uudestaan, mutta eivät enää pitäneet. Ensi viikolla pitää viedä putki
huoltoon (JAS Tekniikka). Saas nähdä millaiset kustannukset tästä rempasta
tulee.
Nikon
julkaisi uuden rungon – D4. Ovat selvästi kuunnelleet luontokuvaajia ja
näyttääkin siltä että Canonin ja Nikonin välinen
kamppailu on kääntynyt ainakin toistaiseksi ammatti runkopuolella Nikonin eduksi. On varmaa että osa kuvaajista tulee
vaihtamaan kalustoa, mutta itselläni ei ole sellaisia rahavaroja, jotta
tämä onnistuisi. Ja olen itse ollut ihan tyytyväinen 1D Mark IV runkoon,
joten mitään suurempia vaihto tarpeita ei minulla edes ole. Parempi onkin,
jotta en pääse edes näpelöimään uusia runkoja. Erikoista uusien runkojen
toimituksissa on se, että Nikon julkisti rungon viikko sitten ja lupaavat
jo helmikuussa sen kauppaan, kun Canon 1Dx julkistus oli lokakuussa ja
kuluttajille tarjolla vasta maalis-huhtikuussa. Ennen tämäkin oli
toisinpäin.
Marraskuun
lopulla tilasin luontokuva kaupasta LensCoat
suojan Canon EF 400/5,6L USM objektiivilleni. Odottelin tilausta pari
viikkoa, jonka jälkeen lähetin pari sähköpostia, mutta mitään vastausta ei
tullut. Lopulta sitten soitin kauppaan ja lupasivat ottaa selvää mikä
tilauksessani mättää. Paluu soittoa ei koskaan tullut. Lopulta kirjoitin
Kojuun (luontokuvaajien sähköposti foorumi), jonka jälkeen alkoi tapahtumaan. Ilmoittivat ettei tuotetta ole varastossa,
eikä lähiaikoina ole tulossakaan. Merkillistä toimintaa, jotta asiakasta ei
informoida. Ja olin tuotteen maksanut vielä etukäteen. Loppu hyvin kaikki
hyvin, sain rahat nopeasti takaisin ja tilasin tuotteen suoraan USA:sta. Ja
kun lasketaan postikulut (postikuluissa joulutarjous) mukaan säästin yli
20eur tilaamalla tuotteen suoraan valmistajan omasta kaupasta.
Talvi on nyt
siis päässyt alkuun ja toivon että saan objektiivini pian kuntoon ja pienin
kustannuksin. Toki voin käyttää tässä välissä 400mm lasiani, joten aivan
toimettomana tässä ei tarvitse olla. Sattui vain huonoon aikaan, kun ensi
viikolla minulla on pari loma päivää ja tarkoitus olisi ulkoiluttaa
kameraa.
ppie
_______________________________________________________________________________
Sunnuntai,
27.11.2011
Talven
kynnyksellä ollaan, tosin lämpötilat ovat vielä aika korkeita, eikä lumestakaan
ole tietoa. Lintujen talviruokinnan olen pystyttänyt Santahaminan
Eteläkärkeen ja kun lunta vähän saataisiin, niin valokuvauskin ruokinnalla
pääsisi vauhtiin. Toki olen kameraa ulkoiluttanut viikonloppuisin, mutta
aika hiljaista on ollut.
Varpuspöllö
kohtaamiset ovat olleet niitä harvoja hetkiä, jolloin kameran suljin on
saanut töitä. Pitäisi nyt keksiä jotain uutta, sillä peruskuvia tästä
pienestä pöllöstämme alkaa olla jo riittämiin. Olenkin ottanut pienemmät
millit käyttöön ja yrittänyt 24-105mm objektiivilla lentokuvia, tosin vain
yksi kuva on juuri ja juuri ylittänyt rimani ja päässyt arkistoon.
Sanotaanhan että harjoitus tekee mestarin, joten kunhan vaan jatkossakin
minun ja varpuspöllöjen tiet kohtaavat, jatkan harjoituksia.
Alku kesällä
kävin pohdiskelua kevyen tele objektiivin hankinnasta ja lokakuussa sitten
koitti valinnan hetki. Päädyin Canon EF400/5,6L USM objektiiviin ja kun
eteeni ilmaantui hyväkuntoinen käytetty yksilö, niin pitihän se ostaa. Nyt
vajaan kahden kuukauden käytön jälkeen täytyy sanoa että olen ollut
tyytyväinen valintaani. Vielä kun tässä olisi vakaaja, niin olisi jo lähes
täydellinen paketti. Toki metsässä viihtyvälle kuvaajalle valovoimaisempi
objektiivi on parempi vaihetoehto, mutta itse
hankin lasin lähinnä lintujen lentokuvaukseen hyvissä
valaistusolosuhteissa. Kaikki lintujen kuvaamista harrastavat tietävät että
onnistuneet lentokuvat otetaan yleensä hyvässä aamu,
päivä tai ltavaloissa, mutta harvemmin täysin
pilvisellä säällä. Mitä tulee itse objektiiviin, niin se piirtää täydellä
aukolla korkealaatuista jälkeä eli himmentää ei tarvitse, jos ei tilanne
sitä muuten vaadi. Tarkennus on nopea ja käsivaralta kuvaaminen onnistuu
hyvin. Kaikki tähän mennessä kyseisellä objektiivilla ottamani kuvat ovat
käsivaralta eli ilman vakaajaakin siis onnistuu, mutta toki nopeudet on
hyvä pitää vähintään 1/320sek tasolla. Ja jalusta on sitten sitä varten,
jos tuon tason nopeuksiin ei ylletä. Kaiken kaikkiaan hinta laatu suhde on
enemmän kuin kohdallaan.
Canon
julkisti lokakuussa uuden ammattitason järjestelmä rungon, mallia Canon
EOS-1D X. Hinta ja se että kyseessä täyden kennon kamera, pudottaa minut
näillä näkymin pelistä pois. Enkä oikein muutenkaan lämmennyt tälle Canonin
uudelle lippulaivalle. AF on taas kerran uusittu, joten odotan
mielenkiinnolla mihin kamera sitten tositilanteessa kykenee. Yhtenä
puutteena voisi mainita myös sen että f/8 aukolla (objektiivi + telejatke
yhdistelmä, jossa suurin aukko f/8), ei kamera kykene automaatti
tarkennukseen, toisin kuin aikaisemmat pro tason rungot. Taidan siis
odottaa rauhallisesti jatkajaa Canon 7D mallille. Lisäksi nykyinen runkoni
on vielä sen verran uusi, jottei lähiaikoina ole edes tarvetta uusia kamera
kalustoa. Canon EF 300/2,8L II IS USM ja Canon EF 400/2,8L II IS USM
objektiivit ovat myös ilmestyneet kauppojen hyllyille. Muutaman testin olen
lukenut, mutta vielä en ole päässyt perille, ovatko nämä hintansa väärtejä.
Nyt odottelen
lumentuloa ja mielenkiintoisia lajeja talvi ruokinnalleni, jotta pitkän
talven viikonloput pitäisivät sisällään muutakin, kuin kotona päätteen
ääressä istuskelua.
ppie
_______________________________________________________________________________
Lauantai,
17.9.2011
Edellisestä blogistani onkin jo aikaa, joten aika hieman taas
kirjoitella. Tämän kesän lomani jakautuivat kahteen osaan. Kolme viikkoa
vietin Pietarissa ja kaksi viikkoa Kreikassa. Tässä välissä jonkin verran
lintukuvausta Helsingin alueella, mutta muuten siis kameraani olen
käyttänyt turistikuvaajan roolissa. Tämän kertainen
blogini keskittyy Kreikan matkaan ja tunnelmiin.
Kreikan
matkan lennot ja hotellit olin varannut netistä jo alku kesästä. Matkaan
sisältyi myös lauttamatkoja Kreikan saaristossa ja liput näille etapeille
ostimme paikanpäältä. Matkaan lähdimme vaimoni kanssa lauantai-aamuna 27.8.
ja lento Blue1 yhtiön Boeing 717 koneella Ateenaan taittui 3 tunnissa ja
45minuutissa. Lämpötila Ateenassa oli mukavan kesäinen eli +30C.
Lentokentältä
pääsimme näppärästi metrolla keskustaan (8eur/lippu) ja yhden vaihdon
jälkeen Akropoliksen metroasemalle, josta 150m
kävelymatka hotellillemme (Herodian). Tätä
hotellia mainostetaan neljän tähden hotelliksi, mutta mielestäni oli
enemmänkin kolmen tasoa. Sijainti toki oli erinomainen, vain muutamia
satoja metrejä Akropolis kukkulalta. Hotellin katto terassilta aukesi hieno
näkymä kukkulalle.
Vaihdoimme
kevyemmän vaatekerran hotellilla ja lähdimme metroasemalle, määränpäänä Pireuksen satama ja lauttalippujen hankinta Santorinin ja Mykonoksen
saarille. Omonian metroasemalla meidän piti
vaihtaa vihreään metro linjaan, joka veisi meidät Pireukseen,
mutta kyseisellä metro reitillä olikin ongelmia ja piti turvautua
linja-autoon. Pienen harhailun jälkeen löysimme pysäkin jossa linjuri jo
odottikin. Koska reitti ei ollut suora ja kyse suurkaupungista vei about 10km matka satamaan n.40 minuuttia. Perillä
löysin jo kotimaassa netistä tsekkaamani
matkatoimiston helposti. Toki lauttalippuja myytiin vähän joka nurkan
takana ja aivan lauttojen vieressäkin, mutta kun nyt sattui tämä
suunnitelman mukainen putiikki eteen ilman harhailuja niin sisään ja
ostoksille. Blue Star yhtiön lautalle Pireus – Santorini ostimme Economy luokan liput - 35,50eur/henkilö. Santorini – Mykonos lippuja
ei irronnut, mutta nämä liput saisimme hankittua sitten Santorinilta.
Paluu takaisin Omonian alueella, josta päätimme
kävellä hotellillemme ja samalla katsella hieman kaupungin elämää.
Illalla
kävelyä Plakan kapeilla kaduilla (kaupungin
keskusta bysanttiselta ajalta aina Kreikan
itsenäistymiseen saakka) , jotka täynnä pieniä
kauppoja, basaareja, baareja ja tavernoja. Illallisen vietimme eräässä
perinteitä huokuvassa tavernassa. Listalla oli mm. musakaa,
”horatiaki” salaattia (se perinteinen feta salaatti) ja dolmadesta
(riisillä ja kasviksilla täytetyt viiniköynnösten lehdet), kana souvlakia ja tietenkin punaviiniä ja ouzoa. Jos lasketaan viini ja ouzo
pois niin hintaluokka aika korkea, mutta ei kuitenkaan aivan Helsingin
tasoa.
Seuraavat kaksi päivää kuluivat tutustuessa kaupungin eri osiin, museoihin
ja tietenkin Akropoliksen kukkulan antiikin ajan
kohteisiin. Mieleenpainuva oli myös käynti Lykavittoksen
kukkulalla (ylös pääsee joko köysi hissillä tai kävellen), josta näkymä
koko Ateenaan. Museoista tietenkin uusi Akropolis museo ja Kansallinen
Arkeologian museo olivat mielenkiintoisia.
Maanantai aamuna siirryimme etukäteen tilatulla taxi kuljetuksella Pireuksen satamaan, jossa meitä odotti Blue Star Naxos laiva. Koska
meillä oli kansi paikat oli hyvä olla ajoissa paikalla ja näin saada hyvät
istumapaikat. Laivaan mahtuu 1450 matkustajaa, autoja ja rekkoja, joten
ihan pienestä laivasta ei ole kyse. Sopivan mukava pöytä ja istumapaikka löytyi, uloskin olisi voinut toki majoittautua, mutta
tuuli oli aika voimakas, eikä vaimoni ole tuulen ystävä. Laivalta löytyi
myös langaton netti, joka kustansi 3eur/2h, joten pitihän sitä kokeilla ja
lukea Suomen uutiset. Laiva pysähtyi matkan varrella Paroksen
ja Naxoksen saarilla ennen lopullista kohdetta
eli Santorinia. Matkan kesto oli noin kahdeksan
tuntia.
Santoriinin satamassa meitä odotti kuljetus Golden
Star hotellille, joka toimi majoituksenamme kuuden yön ajan. Serpentiini
tietä nousimme ylös, josta avautuivat hienot maisemat. Hotellille tultuamme
selvisi että auton kuljettajamme omisti hotellin ja hänen tyttärensä toimi
johtajana. Tytär oli asioilla jossain, joten isäntä ohjasi meidät
huoneeseemme, antoi avaimen kouraan ja lähti jatkamaan asiakkaiden
kuljetuksia. Totesi ennen lähtöä, jotta tytär saapuu kohta ja informoi
meitä sitten tarkemmin hotellin asioista ja itse saaresta. Huoneemme
parvekkeelta oli merinäköala (matkaa tosin pari kilometriä) ja kun näkymä
oli itäiseen suuntaan, saimme nauttia aamuauringon noususta. Kun olimme
sitten kotiutuneet hotellille ja meitä oli opastettu kartan avulla saaren
olennaisiin paikkoihin, kuten missä on linja-autoasema, rannat,
nähtävyyksiä jne. lähdimme tutustumaan Fira
kaupungin keskustaan.
Matkaa
keskustaan ja kuuluisalle jyrkänteelle, joka on iltaelämän keskus, oli vain
300-400 metriä. Kun saavuimme jyrkänteelle, olivat
näkymät tosiaan aivan käsittämättömän hienot. Jyrkänteen
reunalla valkoisia taloja (tavernoja, baareja, hotelleja, putiikkeja) ja
vajaa 300 metriä alempana, vanha satama, meri ja ankkurissa hienoja
valtameri risteilijöitä. Edessä näkyi muutamia saaria, toinen asuttu
Thirassia (pieni Fira)
ja toinen musta ja kuolleen oloinen tulivuori saari. Ja aurinko oli
laskemassa, värjäten pikkuhiljaa rinteen ja valkoiset talot punaisiksi.
Löysimme rinteen yläosasta mukavan tavernan ja pöydän terassilta, josta
pystyimme seuraamaan ja valokuvaamaan auringon laskua, sekä nauttimaan
tavernan antimista. Koko päivän kestänyt matka ja pari lasia punaviiniä
tekivät tehtävänsä, väsymys iski, joten yön riennot saivat jäädä ja
siirryimme ennen puoltayötä takaisin hotellille ja nukkumaan.

Seuraavat
päivät kiersimme saarta linja-autoilla, joilla pääsimme näppärästi ja
nopeasti paikkoihin joita olimme jo ennen matkaa internetistä
tutkailleet. Punainen ja musta ranta, Oian
kaupunki, Akrotirin kylä, Firestofani
jne. Itse Firan kaupunki (tai kylä) oli niin
pieni, että sen pystyi käymään läpi jalkaisin eikä moottoruiduilla
kulkuvälineillä muutenkaan ollut asiaa kapeille kujille. Linja-auton
maksu, reitistä riippunen vaihteli 1,60eur - 2,20eur välillä, eikä matkaa
mihinkään kohteeseen tarvinnut tehdä puolta tuntia pitempään.
Maisemat itse saarella ja taajaman ulkopuolella olivat aika karut eli
lähinnä pien taloja siellä täällä, kivikkoa ja viiniköynnös viljelmiä.
Lisäksi teimme isolla puisella purjelaivalla sunset
risteilyn, johon sisältyi käynti tulivuori saarella, kuumilla lähteillä ja kruisailua merellä ja maittava illallinen juomineen
laivalla.
Aika meni
nopeasti ja kun Firan keskustan matkatoimistosta
saimme hankittua laiva liput Mykonoksen matkaa
varten (50eur/lippu) oli aika sanoa hyvästi romanttiselle Santorinin saarelle. Flyingcat
4 lennätti meidät kahdessa ja puolessa tunnissa Mykonoksen
saarelle. Matka oli tuulen takia hieman kuoppainen, mutta se ei suuremmin
haitannut. Olin jo aikaisemmin lähettänyt sähköpostia Galini
hotellimme omistajalle, jotta tulossa ollaan ja satamassa pienoisen
haeskelun jälkeen löysimme toisemme. Mykonoksen
mittapuun mukaan yhden tähden hotelli vaikutti kyllä tähteä paremmalta,
sillä olihan sijainti aivan keskustassa ja langaton internetkin
oli ilman lisämaksua käytössämme. Koska hotelli oli pieni, ei aamupala
kuulunut tarjontaan. Kävimmekin paikallisessa minimarketissa ostamassa
hieman aamupala tarpeita. Huone ja WC+kylppäri
yhdistelmä olivat erittäin siistit ja kivasti kalustetut. Huone tosin oli
aika pieni, mutta emmehän me huoneessa juuri muuten olleet kuin yöt ja
aamun lyhyet hetket, joten ihan hyvä näin.
Mykonoksella on puolisen tusinaa uimarantaa, mutta kaikki ovat kaupungin
ulkopuolella. Kuten Santorinillakin, niin myös
täällä Linja-autolla pääsee näppärästi uimarannoille. Lähdimme aamulla
yhdelle näistä rannoista ja valintamme kohdistui Paradise
rantaan. Pari kymmentä minuuttia linja-autolla ja olimme perillä. Näin
aamulla, vapaa aurinkotuoli setti löytyi helposti. Hinta tosin oli aika
korkea eli 12eur. Amerikkalaisia turisteja tuntui olevan paljon,
Suomalaisiin en rannalla tai kaupungissa törmännyt. Illalla tutustuimme
paremmin keskustan sokkeloisiin kujiin. Mykonos
on tunnettu varakkaista ihmisistä ja homoseksuaaleista ja sen kyllä
huomasi. Kalliita merkki kauppoja oli kaikkialla ja mies pariskuntia oli
myös runsaasti. Ja korkeampi hintataso näkyi illallisen laskussa. Illalla
keskustassa kävi aika moinen kuhina, turisteja oli kujat niin täynnä, ettei
kävelemisestä oikein tullut mitään.
Viimeisen
kokonaisen päivän pyhitimme historian tutkimiseen eli satamasta ostimme
laivalipun (17eur/henkilö) läheiselle Deloksen
saarelle. Kreikkalaisessa mytologiassa saari oli Apollonin ja Artemiksen syntymäpaikka. Delosta
pidetäänkin Aigeanmeren Pompeijina. 600-luvulla eKr Delos oli Apollonin
kultin keskus. Myöhemmin roomalaiset valloittivat saaren ja tekivät siitä
vapaasataman ja merkittävän kauppakeskuksen. Delos
on Unescon maailmanperintökohde. Laiva kyyti sujui ongelmitta ja saavuimme
saarelle, jossa kaupungin rauniot törröttivät sieltä täältä. Jotta saareen
pääsi tutustuman, piti vielä maksaa 5eur per henkilö. Historian havinaa
pursusi kaikkialta, sääli että niin hienoista temppeleistä, taloista ja
veistoksista oli vain jäänteitä nähtävillä. Saarella oli myös korkea
nyppylä, johon minun piti tietenkin kiivetä. Vaimoni jäi alas tutkimaan
nähtävyyksiä. Ylhäällä tuuli oli niin voimakas, jotta pystyssä oli vaikea
pysyä. Kukkulan huipulla sain myös matkan ainoan eliksen
eli yläpuolellani tuulessa viuhtoi välimerenhaukka. Paluumatka Mykonokselle oli hieman pelottava, sillä tuuli oli
yltynyt myrskyksi. Suhteellisen iso laiva keinui ja hyppi siihen malliin,
jotta mielessä kävi jotta tässäkö tämä sitten oli. Onneksi kapteeni osasi
hommansa ja pääsimme turvallisesti satamaan. Osa matkustajista suuteli
maata, joten oli tilanne muidenkin matkustajien mielestä ollut tukala.
Illalla
sitten viimein törmäsimme Petrokseen ja jokunen
kuvakin tuli linnusta otettua. Seuraavan aamuna alkoi sitten pitkä
kotimatka. Hotellin huone piti luovuttaa klo 12:00, mutta tavarat saimme
pitää sisätiloissa ja kiertelimme aikamme kuluksi kaupunkia. Hotellin
omistaja kuskasi meidät kolmen jälkeen lentokentälle, ja parin tunnin
odottelun jälkeen potkurikone vei meidät Ateenan lentokentälle, jossa taas
odottelimme muutamia tuntejakoneemme lähtöä kohti
Suomea. Kylmään Helsingin yöhön saavuimme klo: 03:00. Matka oli ollut
hieno, Kreikkalaiset ihmiset mukavia ja kelikin oli suosinut. Korkea
hintataso hieman yllätti, mutta matka budjetti ylittyi vain hieman.
Tällä kertaa blogini keskittyi valokuvauksen sijaan matka
kuvaukseen. Valokuvia otin vajaan kahden viikon aikana 1300 ja vaimoni
pokkarillaan 350. Matkalla kaipasin usean otteeseen vanhaa Canon EF 17-40/f4 L USM laajakulmaani, sillä 24-105 tarjosi
monessa tilanteessa liian kapean kuvakulman. Mutta nykyinen lasini on
kuitenkin erinomainen yleisobjektiivi.
Tämän vuoden
osalta on nyt reissut reissailtu ja tulevat blogini
keskittyvät jälleen valokuvaukseen täällä koti Suomessa .
ppie
_______________________________________________________________________________
Tiistai,
7.6.2011
Kesähelteet
pukkaavat jo päälle ja lintujen pesintävaihe on meneillään. Olen viime
viikot liikkunut kameran kanssa lähinnä Vuosaaren alueella ja jotain
kuvamateriaaliakin on syntynyt. Toukokuun lopulla löysin käpytikan
pesäkolon Kallahden rannan metsiköstä. Kolo sijaitsee männyssä n.7m
korkeudessa. Suuaukko osoittaa itään, mutta valitettavasti valo ei osu
kolon suulle aamuisin, kuin muutaman kymmenen minuutin ajan. Metsän puusto
rannan tuntumassa käsittää harvakseltaan mäntyjä, kuusia ja muutaman
koivun. Tutkiskelin ympäristöä ja valitettavasti yhtä kuva kulmaa lukuun
ottamatta taustasta muodostui aina tylsän harmaa. Mutta onneksi siis löytyy
kuvakulma, jossa yhden koivun puun oksat ja lehdet loivat ihan kohtuullisen
taustan käpytikan pesäkolon tapahtumien kuvaamiseen. Etäisyys kamerasta
kolon suulle on n.15 metriä eli kuvankäsittelyvaiheessa jouduin kuvia vielä
hieman rajaamaan.
Tämän käpytikka
perheen kuvaaminen on ollut haasteellista, koska valo on niukkaa ja olen
joutunut käyttämään korkeita ISO arvoja ja täyttä aukkoa. Näin ollen kuvan
laatu on kärsinyt ja terävyysalue jäänyt kapeaksi. Varsinkin lentävän tikan
kuvaaminen on ollut vaikeaa. Aluksi käytin 500mm objektiivia telejatkeen
kanssa ja näin otin potretit pois kuleksimasta. Lentävän tikan kuvaamisessa
telejatke jäi pois ja ISO arvoja vaihtelin 1600 ja 3200 välillä.
Pesäkolosta torpedon lailla lähtevän ja tulevan tikan vauhti on sitä
luokkaa että 1/1600sek nopeus ei oikein vielä tahdo riittää. Vasta
=>1/2000sek nopeudet alkoivat tuottaa tulosta, mutta tätä iloa ei vain
aamulla riitä pitkään. Illalla on taas turha kuvata, koska valoa on vielä
vähemmän. Tarkennuksesta sen verran, jotta ensin kokeilin jatkuvaa
tarkennusta keskipisteellä, sitten jatkuvaa tarkennusta kaikilla pisteillä,
mutta tulokset olivat huonoja. Siirryin siis manuaalitarkennukseen eli
arvioin linnun lentoradan ja käsin säädin tarkennuksen kyseiseen kohtaan.
Sitten vain odottelua ja kun lintu joko lähti pesäkolosta, kolon
ulkopuolelta tai palasi koloon, painelin laukaisinta ja silloin tällöin
tarkistin tuloksen kameran näytöltä. Jos tarkennus ei ollut kohdallaan,
muutin sitä ja taas uusi yritys. Toki tikka ei aina käytä samaa lento
reittiä, mutta sille ei voi sitten mitään. Jälkikäteen tarkasteltuani ns.
onnistuneita kuvia 100% koossa, ei täydellisen
terävää ruutua ole kuin muutama. Mutta melkein terävätkin ovat tässä
tapauksessa ihan OK ja kelpaavat arkistoitaviksi.
Viime
sunnuntaina näin sitten ensi kertaa poikasen pään kolon suulla.
Punahattuinen pää vilahteli aina silloin tällöin, kun vanhemmat toivat
kolon suulle ruokaa. Poikasten määrää en pysty arvioimaan, mutta mökä on
kova. Tällä viikolla pitää muutamaan otteeseen käydä paikalla jos saisin
poikasen ja edes toisen vanhemman samaan kuvaan.
Laiterintamalla
ei mitään uutta, mutta tekisi mieli hommata pieni ja kevyt tele objektiivi.
Turistimatkoilla en viitsi raahata isoa 500mm objektiivia ja joskus
kävelyretkilläkin olisi mukava kantaa jotain kevyttä lasia mukana. Minulla
on 70-200mm zoomi, mutta se on lähes
poikkeuksetta liian lyhyt lintujen kuvaamiseen. Toki olen tätä pikku zoomia käyttänyt tilanteissa, joissa kohde on kesy tai
maisemalliset arvot ovat mukana kuvassa, mutta aika harvoin kuitenkin.
Vaihtoehtoina ovat pyörineet Canon EF300/4L IS USM, Canon EF400/5,6L USM ja
Canon EF100-400/4-5,6L IS USM. Kaksi noista edellä mainituista olen
aikoinaan omistanutkin, mutta tuota kiinteää 400mm olen vain muutaman
kerran kokeillut. Jos tarkastellaan pelkkää kuvan laatua, niin tuo 400mm
vie voiton. Tosin joskus millejä ei tarvitse olla niin paljoa ja
vakaajallinen kiinteä 300mm olisi tällöin parempi vaihtoehto. Ja 1,4x
telejatkeella pääsisin taas kuitenkin 400mm paremmalle puolelle. Aikoinaan
omistamani 100-400 zoomi
ei ääripäässä tuottanut toivottua kuvanlaatua, mutta uudet mallit ovat
kuulemma huomattavasti vanhoja parempia. Toinen asia joka minua hieman
huolestuttaa tämän zoomin suhteen ovat liikkuvat
osat ja pölynkerääjän maine. Kovassa käytössä tämä objektiivi ei vain ole
kestävintä laatua ja roskaa se kerää kameran kennoon pumppu zoomi ominaisuuden vuoksi. Tosin itse käsittelen
kalustoani hyvin hellävaroin eli ehkä tämä kuitenkin voisi olla
varteenotettava vaihtoehto. Alku syksystä pitäisi päätös tehdä ja palaan
blokissani sitten tähän kun aika koittaa.
Lintukuvauksen
kirja markkinoille tuli nyt keväällä teos, joka minun piti hankkia. Markus Varesvuon, Jari Peltomäen ja Unkarilaisen Bence Maten ”Lintukuvaajan
käsikirja” on erinomaisen hieno kirja sekä vasta aloittaneelle että
tällaiselle vanhalle kuvaajalle. Kirja on paksu, käsittäen 384 sivua ja
kuvia teknisine tietoineen on paljon. On kiva lukea taustoja kuvien takaa
eli miten kuvaustilanteeseen on valmistauduttu, miten ne on otettu jne.
Lisäksi Bence Maten
kokeilut ja ideat ovat mielenkiintoista luettavaa. En ole vielä päässyt
kirjaa loppuun saakka, mutta jo ensi sivuista lähtien pidin lukemastani.
Toki kirjassa esitetyt tekniset ohjeet, vinkit yms. ovat suurimmaksi tuttua,
mutta aina sitä jotain uutta oppii.
Kesäkuussa
pyrin vielä kuvaamaan, siis ainakin käpytikan elämää ja ehkä kohdalle osuu
jotain muitakin lajeja. Heinäkuussa siirryn sitten
kesälomalle ja kamera kulkee mukana turistikuvaajan roolissa. Hyvää kesää…..
ppie
_______________________________________________________________________________
Perjantai,
15.4.2011
Kevät etenee
nyt vauhdilla ja kelitkin ovat suosineet. Tosin työkiireet ja muut
kissanristiäiset ovat vieneet aikaa sen verran, että valokuvaus jäänyt
muutaman viimeisen viikon aikana vähiin. Viime blogista
onkin aikaa ja onkin aika raapustella tapahtumia
tältä väliltä.
Maaliskuun loppupuolella käväisimme Tomi Muukkosen kanssa Virossa, Sörven lintuasemalla. Vajaan viikon reissuun sisältyi
kotka kojua, piha kojua, muuten vaan valokuvausta meren rannan tuntumassa
ja normaaleja lintuasema rutiineja.
Mati Martinsonin rannan kotka kojussa
tuli vietettyä aikaa kolmena aamuna, yhteensä 16 tuntia, mutta tulokset
olivat aika laihat. Vain yhtenä aamuna merikotka saapui hetkeksi haaskalle.
En tiedä oliko isot putkemme, jotka törröttivät kojun suuaukosta se ongelma
vai mistä johtui kotka lintujen arkuus. Tai sitten kohdallemme vain osuivat
päivät, jolloin kotkilla oli muuta puuhaa. Yhden aamupäivän (7h) vietin pihan
piiloteltassa, nokkavarpuset mielessä. Nokkavarpusia oli kuitenkin vain 2
yksilöä, joten rähinä kuvia ei syntynyt. Jokusen potretin sentään sain ja
kun digiajan kuvat nokkanissestä
ennen tätä ovat olleet kortilla, niin ihan hyvä näinkin. Alkuviikosta meri
oli vielä täynnä ahtojäätä, mutta yhden yön aikana ne sitten katosivat ja
vesilinnut saapuivat heti rannan tuntumaan. Majakka lahti oli jäässä koko
reissumme ajan. Oli kiva taas piipahtaa Sörvessä
ja kiitokset Mati Martinsonille
koju järjestelyistä ja tietenkin Tomi Muukkoselle hyvästä retkiseurasta.
Välinepuolella
tuli kamerareppu uudistettua. Jo toista vuotta olin haaveillut Kiboko
repusta, jonka valttina on keveys ja tilavuus. Repun ulkoiset mitat ovat about samat kuin Lowepro Vertex 300 AW repussa, mutta muita yhtäläisyyksiä ei
repuissa oikein sitten olekaan. Aikaisemmin, repun hankinnan on pysäyttänyt
hinta, mutta nyt pistin silmät kiinni ja annoin luottokortin laulaa.
Euroopasta kun reppua ei saa, niin piti USA:sta se sitten tilata. Paketti
tuli USPS lähetyksellä (Jenkkien oma posti) alle viikossa Helsingin
keskustan pääpostiin, josta kävin sen ostokuitin kera sitten noutamassa.
Itse reppu maksoi 399$, mutta päälle tuli sitten postimaksut, vero ja tulli
ja kokonaishinnaksi muodostui hulppeat 457eur.
Sitten itse
repusta, jotta paino tyhjänä noin 2kg, Lowepro Vertex 300 AW taas 3,9kg (oman punnitukseni mukaan).
Materiaalina on käytetty high-tech Dimension Polyant VX-21 kangasta, jota siis käytetään eteenkin
purjehdus puolella, koska se on kevyttä ja kestävää. Reppu on jaettu
kahteen erillisillä vetoketjulla avattaviin lohkoihin, joihin siis
objektiivit yms. sijoitetaan. Toiseen sijoitin Canon 1D Mark IV + Canon
EF500/4L IS USM (vastavalosuoja käännettynä) yhdistelmän ja toiseen muut
objektiivit, akut, kaukolaukaisimen, telejatkeen jne. Näiden yläpuolelta
löytyy sitten tilavuudeltaan pienemmät vetoketjulliset taskut, joihin
voidaan sijoittaa muuta pienempää ja kevyempää tavaraa (suotimet, akut,
linssisuojukset, puhdistusvälineet, pipo, käsineet yms).
Kun täytin repun, jäi tilaa vielä 2-3 objektiiville, kun taas samalla
kokoonpanolla Loweproo reppuni oli ääriään myöten
täynnä ja jopa vetoketjun saaminen kiinni vaatii jo hieman voiman käyttöä.
Repusta löytyy myös erillinen sadesuoja, joka on nopeasti vedettävissä
repun päälle. Jalusta voidaan kiinnittää sivuun erillistä lenkkiä ja taskua
hyväksi käyttäen. Lentokenttä kuljetusta varten kaikki repun hihnat saa
piilotettua, niin ettei roikkuvia naruja tai hihnoja repsota sieltä täältä.
Mitat myös sallivat repun kuljettamisen matkustamoon. Nyt kun olen
käytännössä reppua käyttänyt toista kuukautta, niin olen hankintaan
tyytyväinen. Itselläni kun selkä usein reistailee ja kun painosta nyt sain
nipistettyä pari kiloa pois, niin helpottaa jo kummasti.
Pidempiä
valokuvausreissuja ei ole nyt lähiaikoina näköpiirissä, mutta lyhyet
vapaa-ajan jaksot pyrin kuitenkin pyhittämään valokuvaukselle täällä
kotimaisemissa. Hyvää kevättä ja palaan taas blogin
ääreen kun on sen aika.
ppie
_______________________________________________________________________________
Torstai,
24.2.2011
Palasin eilen
kahden viikon lomamatkalta Thaimaasta, tarkemmin Phuketin
saarelta. Kelit suosivat, ainoastaan viimeisen päivän iltana ropisi hieman
vettä. Kamera oli mukana, mutta lintukakkulan
olin jättänyt kotiin, koska kyseessä oli turistimatka ei lintukuvausretki.
Edellisen
kerran olin Thaimaassa vajaa kymmenen vuotta sitten. Muutoksia oli tässä
välissä tapahtunut ja jos käyn läpi negatiivisia, niin hinnat nousseet
kuten kaikkialla maailmassa, mutta varsinkin Tuk-tuk
taxit ovat korottaneet hintojaan huomattavasti ja ryöväävät turisteja nyt
oikein kunnolla. Hieman yli kilometrin matkasta sai maksaa Patongin
kaupungin alueella 200bath (n.5eur). Seuraavaan rantaan eli Karon beachin reunalle pääsi
350bath (8eur) summalla. Myös tuotteiden myynti kaduilla oli muuttunut agressiivisempaan suuntaan eli välillä oli tunne kuin
olisin ollut Intian basaareissa. Ihmiset ovat edelleen pääosin
ystävällisiä, mutta monessa Patongin alueen ravintolassa tarjoilu oli aika
tylyä. Turistien määrä on myös kasvanut ja se näkyi myös rantojen
likaisuutena. Edellisellä kerralla hotellini sijaitsi Karon
rannalla ja sen hiekkaranta oli silloin erittäin siisti, mutta nyt pulloja,
tupakantumppeja ja muuta roskaa oli siellä täällä.
Thaimaan
lomaan kuuluu meri olennaisena osana. Itse uin ja snorklasin
päivittäin ja merenalainen näkymä oli sanoin kuvaamattoman kaunis. Saarien
laguunit ja niiden pienet valkeat hiekkarannat olivat kuin suoraan
postikortista eli paratiisi maisemaa parhaimmillaan. Kävimme vaimoni kanssa
muutamalla retkellä, jotka suuntautuivat merelle ja sen saariin.
Ensimmäisenä
kävimme kuuluisilla Phi Phi
saarilla. Pääsaari eli Ko Phi
Phi Don on nykyään aikamoinen turistirysä
hotelleineen ja kauppakujineen, mutta pienemmän saaren Ko
Phi Phi Leen
laguuneissa oli hieman rauhallisempaa. Matkasimme saarille isolla pikaveneella, joka vetää parikymmentä henkeä.
Aallokosta johtuen matka oli kuoppainen, joten vesi roiskusi
ja muutamilla vanhemmilla henkilöillä olivat oksennuspussit käytössä.
Muutaman suunnitellun pysähdyksen jälkeen saavuimme pääsaarelle, jossa
erkanimme muusta porukasta ja vuokrasimme pitkähäntäveneen kolmeksi
tunniksi, hinta 1500bath. Kävimme läpi Phi Phi Lee saarta, uimme laguuneissa, snorklasimme
kalaparvien seassa ja valokuviakin syntyi siinä samassa. Phi Phi Leellä on myös
elokuvasta The Beach (Leonardo DiCaprio) tuttu ranta nimeltään Maya Bay.
Lahdesta ja sen rannasta näyttää tulleen varsinainen pyhiinvaellus paikka,
sillä rantaviiva oli täynnä turisti veneitä ja itse turisteja. Jos halusi rantautua piti maksaa muutama sata bathia per henkilö. Rannan metsikössä oli myös
telttakylä, jossa voi yöpyä ja baari. Olin varannut Suomesta käsin hotellin
pääsaarelta yhdeksi yöksi. Hintaa bungalowille kertyi n.105 eur. Huoneisto sijaitsi rinteessä ja parvekkeelta oli
osittainen näkymä (puusto hieman peitti) pääsaaren lahdelle. Illallinen
hotellin ranta ravintolassa oli myös ikimuistoinen. Yöllä meille piti
seuraa ääntelevä lisko, joka vipelsi kattoa ja seiniä pitkin sinne tänne,
pitäen outoa narskahtavaa ääntä. Seuraavana päivänä palasimme lautalla
takaisin Phuket Towniin, josta oli kuljetus
takaisin Patongin hotellillemme.
Toinen retki
suuntautui pohjoiseen Phang Nga
lahdelle, jossa sadat erikokoiset kalkkikivivuoret nousevat merestä. Täällä
sijaitsee myös kuuluisa James Bond saari (Ko Tapu), jossa siis kuvattu osa elokuvasta "The Man With The golden Gun"
(vuodelta 1974). Samalla reissulla tuli käytyä 1,2km pitkässä luolastossa,
jossa liikuimme kanooteilla, jalan ja bambu veneillä. Luolamaisessa Buddha
temppelissä, jossa sijaitsee makaava 46 metriä pitkä Buddha patsas. Ko Panyi
muslimikalastajakylässä, joka lepää paalujen päällä.
Jos olet
matkatoimiston järjestämällä lomamatkalla Thaimaassa on heillä tarjota nämä
perus retket omasta takaa, mutta jos englannin kieli joten
kuten sujuu, niin kannattaa varata retket itse, sillä tulee puolet
halvemmaksi. Esimerkiksi Patongin kaupungissa on varmaan 100 metrin välein
paikkoja/toimistoja, joista voit varata mieleisesi retken.
Kun kiikaria
ei ollut matkassa, lintujen määrittämisestä ei tullut oikein mitään. Ainoa
mainittava havainto oli Fregattilinnut, josta sain maailman eliksen. Fregatteja näin neljään eri otteeseen,
suurimmassa parvessa oli 16 lintua. Kuvia otin matkalla 1193, joista
muutama lintu maisemassa, loput maisemaa, ihmisiä, rakennuksia, tapahtumia
jne. Olen avannut uuden kansion - Thailand - johon reissun kuvia pikkuhiljaa
ilmaantuu.
ppie
_______________________________________________________________________________


|