Arkisto ----------- Pääsivulle

Sunnuntai, 17.3.2013

Viimeiset kolme viikkoa on vierähtänyt Laajasalon lapinpöllöä kuvaten. Keskityin lähes pelkästään lentokuviin, toki samalla syntyi paljon muutakin kuva materiaalia. Käyntejä kertyi 12kpl ja tuntejakin tähän mahtui 48. Tästä ajasta noin 90% oli odotusta, jotta jotain tapahtuisi. Pöllö teki iltapäivän ja alku illan aikana 1-2 lentoa ja muutaman kerran olin lähes oikeassa paikassa, mutta maasto Stansvikin kartanon alueella on hyvin haasteellinen lentokuville. Rauhallista taustaa oli vaikea saada, mutta toisaalta puut ja oksat kuuluvat metsään ja tähän biotooppiin.

Itse en käyttänyt kuvauksissa mitään houkutus välineitä, kuten hiiriä tms. Elävää ravintoa linnulle tarjottiin, itse en vain osunut tällöin paikalle. Eilen oli tarjolla kauppahallin lihaa, mutta kun se ei liikkunut, niin ei tällä kertaa riittänyt siihen, että lintu olisi lihat napannut. Eräänä kertana kuvaaja tarjosi linnulle jäätyneet kalan ja yllättäen lintu kävi sen katsastamassa, mutta ei toki sitä ottanut. Tällainen toiminta on jo arvelluttavaa, sillä lintu kuluttaa jokaisen turhan saalistus lennon aikana arvokasta energiaa.

On ollut mielenkiintoista seurata pöllön päivittäistä touhua, toki se on suurimmaksi osaksi ollut pelkkää nuokkumista ja ajoittaista pään kääntelyä, mutta varsinkin saalistus hetket ovat olleet mielenkiintoisia. Lisäksi linnun lento radan arviointi on ollut haasteellista ja useimmiten lintu hieman kiertänyt kuvaajia. Saalistushetkellä eli hiiren paikallistamisen ja lopullisen syöksyn hetkellä on pöllö kuitenkin unohtanut kaiken ulkopuolisen ja keskittynyt pelkästään saaliiseen. Läheltä ja kauempaa lentävät varikset ovat mitä ilmeisimmin vastenmielinen kokemus, lintu suoristuu tikuksi ja seuraa variksen ohi lentoa ja vielä muutama minuutti tämän jälkeen se jököttää liikkumattomana. Korkealla lentävät ilma alukset eivät juurikaan sitä kiinnosta. Aivan matalalla lentävä helikopteri saa silloin tällöin sen pään kääntymään, mutta ei sen kummempaa. Myös silloin tällöin samaan puuhun lentävät pikkulinnut saavat osakseen tarkemman katseohjatun tsekkauksen. Autot eivät tätä lapinpöllä kiinnosta, vaikka ne sitten menisivät aivan linnun alta. Pienet koirat ovat kuin tyhjää, isommat kiinnittävät sen huomion hetkeksi. Ohi kulkevat ihmiset eivät myöskään kiinnosta, tosin joskus löytyy mielenkiintoisempi yksilö, jota lintu katseellaan hetken seuraa.

Kuten hiiripöllö kuvauksessa, niin myös lapinpöllön lentokuvauksessa tuli käytettyä lähes yksinmaan Canon EF400/5,6L USM objektiivia. Muutaman kerran oli myös Canon EF70-200/4L IS USM käytössä. Lintu maisemassa kuvat tuli otettua pääosin Canon EF17-40/L USM lasilla. Ja 1Dx runko mahdollisti vielä hämärässäkin kuvaamisen. Nappilaukaus jäi taas saamatta, mutta paljon hyviä kuvia syntyi. Ja voihan se nappi kuvakin joukossa olla, en vain vielä sitä tiedä:-)

Ensi viikolla alkaa viikon työ päivystysjakso ja seuraavat vajaat kaksi viikkoa tulevat olemaan töiden takia niin kiireellistä aikaa, jotta en taida päästä kuvaamaan ollenkaan. Mutta tämän jälkeen alkaa kahden viikon loma ja varmasti kevätkin on lähtenyt etenemään ja kuvattavaa on enemmän.

ppie

_______________________________________________________________________________

Lauantai, 16.2.2013

Olin osittain väärässä, kun edellisessä blogissani hieman epäilin hiljaista kuvaustalvea. Vuoden alussa kuvattavaa oli ihan mukavasti, kun pöllöt saapuivat Helsinkiin. Erityisesti Herttoniemi – Vanhankaupunginlahti akselilla nähtiin ja kuvattiin useaa pöllö lajia. Jopa YLE1 kuvausryhmä kävi filmaamassa näitä lintuja. Omalle tontilleni osui lähinnä hiiripöllö kuvausta, mutta jokunen kuva helmipöllöstäkin syntyi. Lapinpöllöä ei kohdalleni etsinnöistä huolimatta osunut. Hiiripöllön saalistusta Kivinokan metsän reunassa oli mielenkiintoista seurata, mutta ympäristö oli vähän vaikea lentokuville. Canon 1DX + Canon EF400/5,6L USM yhdistelmä toimi lentokuvauksessa kuitenkin hyvin ja jokunen onnistunut kuvakin syntyi.

Tiira lehden numero 1/2013 ilmestyi eilen ja jo toistamiseen peräkkäin sain kuvan lehden kanteen. Nyt oli kuva mustarastaasta, jonka olin ottanut edellisenä talvena Santahaminan ruokinnan läheisyydessä. Myös tulevaan Linnut lehteen on muutama kuva tulossa. Vakio kilpailuihin ”Suomen vuoden luontokuva 2013” ja ”Veolia Wildlife Photographer of the Year” keräsin kuvasetin eli nyt sitten vain odotellaan. Tosin mitään tajunnan täräyttävää ei mielestäni joukossa ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Ostin Rajalasta Canon EF50/1,4 USM lasin. Oli tarjouksessa ja kun olen kaipaillut valovoimaista ja kevyttä lasia, jota on reissuilla helppo kuljetella, niin tuli sitten hankittua. Jo ostopäivän iltana havaitsin että lasi tarkensi molemmilla rungoillani aivan pieleen. Kolmen metrin matkalla noin puolimetriä ja välillä tarkennus ei ollut missään. Seuraavana aamuna vein sitten lasin takaisin kauppaan ja pyysin että se vaihdettaisiin uuteen. Ei onnistunut, joten pyysin peruuttamaan kaupan, mutta sekään ei onnistunut. Kuulemma ainoa vaihtoehto oli, jotta vien joko itse tai kaupan kautta toimittavat lasin huoltoon tarkistettavaksi. Pyysin heitä hoitamaan asian ja huomenna tulee kaksi viikkoa siitä, kun ostin objektiivin, joka tarkentaa väärin eli on virheellinen, joka menee siis heti ostohetken jälkeen huoltoon ja jota edelleen odotan. Hieman tuntuu epäreilulta! Tutkin vähän kuluttajaviraston nettisivuja ja sieltä löytyi teksti ja tässä siitä lainaus ”Kuluttajansuojalaki ei suoraan määrittele, missä ajassa virhe tulee korjata, vaan laissa puhutaan kohtuullisesta korjausajasta. Kohtuullisena korjausaikana pidetään takuukorjauksissa noin kahta viikkoa. Jos korjausaika venyy kohtuuttomasti, kuluttajalla on kahden viikon jälkeen oikeus vaatia vähintään sijaislaitetta käyttöönsä." Eli odottelen vielä viikon ja jos toimivaa tuotetta en saa tuolloin käteeni, pitänee miettiä jatko toimenpiteitä. Olen tästä kyseisestä kaupasta ostanut kameravälineitä vuosien varrella jonkun kymmenen tuhannen euron edestä, mutta jatkossa pitänee miettiä, jotta onko ruoho vihreämpää muualla.

[Päivitetty ke 20.2. Kävin Rajalassa kysymässä missä linssi ja siellähän se lojui. Eivät vaan olleet muistaneet ilmoittaa.]

[Päivitetty Pe 22.2. Tarkennus edelleen pielessä, vein JAS huoltoon. Katsoivat koneelta ja sanoivat ettei kuulemmma ole edes ollut heillä huollossa. No, jätin sinne ja lupasivat että ensi viikolla on tutkittu ja korjattu. Päätin töiden jälkeen käydä kyselemässä Rajalalta mitä tapahtunut, mutta ei oikein selvinnyt. Paperit olivat kateissa jne..Olivat kuitenkin valmiit vaihtamaan lasin uuteen ja sovimme, jotta jos ei tällä huolto kierroksella tule kuntoon tehdään vaihto. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu?]

[Päivitetty Ti 26.2. Rajala vaihtoi ystävällisesti objektiivini uuteen.]

Nyt kun olen hieman yli kuukauden käyttänyt Canon 1DX runkoa, niin olen hyvin tyytyväinen. AF tarkentaa nopeasti ja varmasti. ISO 6400 toimii vielä hyvin ja kohinan saa suhteellisen helposti pois. Kun olen samoilla paikoilla kuvannut sekä 7D:llä että 1DX:llä, niin tuntuma olisi että 7D ISO800 on 1DX ISO4000-5000 tasoa. 7D kohina on lisäksi vaikeampi poistaa. Toki hieman epäreilua vertailla 7D kuvanlaatua proo runkoihin, sillä onhan näiden kameroiden hintaerokin suuri. Huhuja liikkuu että 7D:lle olisi lähiaikoina tulossa seuraaja eli saapa nähdä. Jos saisivat kuvanlaatua, dynamiikkaa ja erityisesti kohinatasoa parannettua, niin olisi hienoa. Minulle 7D:n suurin ongelma on ollut korkeahko kohina ja sen vaikea jälki käsiteltävyys. Välillä jopa sinisestä taivaasta on ollut hankala poistaa kohinaa, jos valotus ei ole mennyt aivan kohdalleen. Ja kun valotus kohdallaan vaaleat kohdat palavat sitten helposti puhki eli dynamiikassa vielä paljon parantamisen varaa.

Talven pimeinä iltoina on tullut pohdittua tulevia ulkomaan kuvausmatkoja. Syksyllä olisi tarkoitus matkata Eteläiseen Ruotsiin ja syksyllä 2014 mahdollisesti Espanjaan. Ehkä tässä vielä jotain muutakin eteen tulee, mutta katsotaan nyt. Olisi toki kiva reissata ulkomailla enemmänkin, mutta kun mahdollisuudet ovat rajalliset. Ja onhan kotimaassakin kuvattavaa ihan riittävästi.

Helmikuu on tähän mennessä ollut pimeä ja loskainen eikä kuvattavaakaan ole oikein ollut. Lomaa olisi tarkoitus pitää maalis-huhtikuun vaihteessa ja käyttää aika nimenomaan valokuvauksen parissa.

ppie

_______________________________________________________________________________

Sunnuntai, 30.12.2012

Vuosi 2013 on jo ovella ja vuosi 2012 jäämässä taakse. Loppuvuoden aikana tuli lähinnä kuvattua marjalintuja. Yksi marjalintu kuva löysi tiensä Tiira lehden kanteenkin. Taviokuurnat saapuivat tilhien ohella joukolla etelään ja nyt vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, marjat on syöty ja linnutkin lähes kadonneet. Toki pieniä tilhi ja kuurna parvia vielä löytyy, mutta pääjoukot ovat jo siirtyneet muihin maisemiin.

Muutama päivä sitten kävin kuvaamassa harvinaisempaa rastaslintua Espoossa. Eräällä kotipiha ruokinnalla mustarastaiden vieraana on viihtynyt koiras mustakaularastas. Edellisen kerran pääsin lajia kuvaamaan joulukuussa 2007. Tällä kertaa kuvaaminen tapahtui tieltä, aidan yli, putket kohti pihan ruokintaa. En nyt oikein viihdy tällaisessa kuvausympäristössä eli toisten pihanurkilla valokuvaamisesta. Tulipa nyt käytyä ja muutaman arkistointi kelpoisen kuvankin sain. Hyvän kuvan saamiseksi pitäisi käydä useampaan kertaan, mutta itse tuskin toista kertaa paikalla vierailen.

Viimeiset pari kuukautta olen mietiskellyt uuden kameran hankintaa. Kävin mielessäni pohdintaa kahden eri rungon eli Canon EOS 5D Mark III ja Canon EOS 1Dx välillä. 5D:n parhaat puolet, erinomainen kuvanlaatu, keveys, ”silent shutter” eli hiljainen kuvaustila ja edullinen hinta verrattuna 1Dx runkoon. Mutta, itseäni erityisesti askarrutti suljinnopeus, koska lintujen kuvaus on täynnä nopeita tilanteita joita ei välttämättä saa toistettua useampaan kertaan ja joskus ei tiettyä tilannetta tule vastaan enää koskaan. Ja 12fps on eri kuin 6fps eli jos saat nopeasti ohi kiitävästä hetkestä kuusi kuvaa vastaan kolme kuvaa, niin aika paljon todennäköisempää on, että kuuden kuvan joukosta löytyy se onnistunein kuva. Joku voisi tähän tietenkin sanoa että on kuvaajan taidosta kiinni ja näin osittain onkin, mutta taitojen lisäksi ei ole pahitteeksi jos kamera ottaa 12 kuvaa sekunnissa. Eli 5D:llä varmaan voi saada tallennettua tilanteen yhtä onnistuneesti tai jopa paremminkin kuin 1Dx, mutta todennäköisyys siihen on heikompi, koska kuvausnopeus on alhaisempi. Toki löytyi muitakin tekijöitä, jotka kallistivat valintani kohti x-runkoa (esim. akunkesto, EOS iTR AF, parempi sääsuojaus, hieman parempi kuvanlaatu, 2 x CF korttipaikkaa). Mitä sitten tulee kameran hintaan, niin onhan tuo 1Dx hinnoiteltu aika korkealle ja harrastajaa kuten minäkin olen, se hirvitti.

Kaksi päivää sitten tein lopullisen ratkaisuni, kun netistä huomasin, että Helsinkiläisessä kameraliikkeessä (Optotek - Helsingin Kameragalleria Oy) oli 1Dx tarjouksessa hintaan 5699eur. Olin jo aikaisemmin laittanut nykyisen ykkösrunkoni Canon 1D Mark IV myyntiin. Olin etukäteen tiedustellut muutamasta Helsingin kameraliikkeestä vaihtohintaa, mutta olivat hieman liian alhaisia, joten päätin myydä kameran itse. Sainkin sen myytyä ja vielä samana päivänä, jolloin olin uuden rungon ostanut.

Eilen kävin Helsingin Santahaminassa hieman testaamassa uutta kameraani ja olen tyytyväinen. Kuvan laatu on taas entisestään parantunut ja korkeampia ISO arvoja voi käyttää. Ja tarkennus nyt vihdoinkin Canon kamerassa toimii, kuten sen piti toimia jo aikaisemmissa ammatti rungoissa, mutta ei toiminut. Käytin koko ajan jatkuvaa tarkennusta (myös paikallaan tai lähes paikallaan olevissa kohteissa) ja kaikkia tarkennus pisteitä (61 kpl). Tarkennus pysyi kuin liimattuna kohteissa eli uusi Canonin kehittämä tarkennus järjestelmä on vihdoinkin toimiva. Odotankin mielenkiinnolla ensi vuoden kuvaustapahtumia.

Näin lopuksi jos palataan vuodenvaihteeseen, niin lintuja on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla niukasti eli mitään railakasta kuvaustalvea ei ole näköpiirissä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä vastaan tulee.

Onnellista Uutta Vuotta ja antoisia kuvaushetkiä vuodelle 2013.

ppie

_______________________________________________________________________________

Lauantai, 10.11.2012

Kiina on pinta-alaltaan maailman neljänneksi suurin maa ja väkiluvultaan suurin. Vajaat 1,5 miljardia ihmistä kansoittaa Kiinan tasavallan maaperää. Oli siis aika käydä tutustumassa tähän suurvaltaan, jonka historia on mielestäni yksi planeettamme kiehtovimpia.

Astuimme vaimoni kanssa sunnuntaina 23.9 lentokoneeseen ja matka kohti Kiinaa ja sen pääkaupunkia Pekingiä alkoi. Finnairin suora lento otti 7 tuntia ja 20 minuuttia. Itse en henkilökohtaisesti nauti lentokoneella matkustamisesta ja varsinkin kaukolennot ovat ikäviä. Onneksi uusimmissa lentokoneissa on jo kaikenlaista ajanvietettä, kun selkänojaan kiinnitetty viihdekeskus tarjoa elokuvia, uutisia, dokumentteja, pelejä jne. Saavuimme aamutuimaan Pekingin valtavalle lentokentälle ja kone rullasi kolmos terminaaliin. Terminaalin kokoa kuvaa jo se että matkatavaran vastaanottoon kuljimme lentokentän omalla metrolla. Maahantulo muodollisuudet sujuivat nopeasti ja ilman ongelmia. Matkaoppaamme johdolla siirryimme linja-autollemme ja siitä heti ensimmäiseen kohteeseemme eli Keisarilliseen kesäpalatsiin, joka sijaitsee n. 12km keskusta. Matka kulki aamuruuhkassa, mutta se ei haitannut, koska aurinko paistoi ja fiilis oli hyvä.

Ennen matkaa minua hieman askarrutti Kiinan ihmispaljous ja miten sen kanssa tulisin toimeen. Minä kun en oikein nauti ihmismassoista. Vaimoni taas tulee suurkaupungista, joten hänelle se ei olisi samanlainen järkytys. Ja heti kesäpalatsissa pääsinkin ihmismassojen sekaan. Kiinassa yli 90% turisteista on Kiinalaisia ja matkailu vain kasvaa, koska elintaso kohoaa ja ihmisillä on enemmän rahaa käytettävissä. Kesäpalatsi oli tungokseen asti täynnä ihmisiä ja liikkuminen oli paikka paikoin vaikeaa. Oppaamme mukaan, ei pidä jäädä massojen sekaan ihmettelemään, vaan jotta pääsee kulkemaan eteenpäin, on otettava kyynerpäät käyttöön. Ja töniminen suorastaan kuuluu asiaan. Toinen asia on Kiinalaisten äänen käyttö. Se kuulostaa jatkuvalta huutamiselta ja korvat menivät vähän väliä lukkoon. Tosin ymmärrän kyllä, että ääntä pitää käyttää jos tuhansien ja tuhansien ihmisten seassa haluaa saada kaverillensa jotain kerrottua.

Peking on suurkaupunki ja se näkyy esimerkiksi liikenneruuhkissa. Kehitys harppaa maassa valtavin askelin ja tieverkosto on jo erittäin modernia, samoin autokanta. Polkupyörät ja erilaiset riksaa muistuttavat moottoroidut ajoneuvot on siirretty omalle kaistalle. Kaikkialla Pekingissä on ruuhkaa eli aikaa pitää varata siirtymiseen paikasta toiseen. Taksit ovat halpoja eikä ruuhkassa odottaminen nosta hintaa. Taksin lähtömaksu Pekingissä oli noin 1,2eur ja mittari alkoi raksuttamaan matkatun kolmen kilometrin jälkeen n. 0,25 senttiä per kilometri. Esimerkiksi Shanghaissa lähtömaksu oli jo lähellä kahta euroa.

Meitä ulkomaalaisia turisteja valokuvataan siinä missä me kuvaamme paikallisia. Olemme kiinalaisille isonenäisiä, oudosti pukeutuvia ihmisiä. Otin kahden viikon matkalla noin 2500 kuvaa. Käytin molempia kamerarunkojani ja pääsääntöisesti Canon EF 24-105/4L IS USM objektiivia. Kyseinen lasi on mainio matka lasi, se antaa ulottuvuutta monipuoliseen kuvaamiseen ja vakaaja auttaa heikossa valossa. Vaimoni otti omalla pokkarillaan n. 600 kuvaa. Valitettavasti pokkarin zoomi hajosi loppumatkasta, joten hän joutui tukeutumaan Nokia Lumian kuvanlaatuun. Lumia tuotti vielä normaalivaloissa jonkinlaista laatua, mutta valon vähetessä, oli lopputulos jo aika surkea.

Siirtymiset kaupungista toiseen tapahtuivat lentokoneella. Koneet olivat Boeing yhtiöltä hankittuja ja lennot sujuivat hyvin. Yhden kerran lähtö oli myöhässä parisen tuntia, muuten kaikki sujui vaivattomasti. Isoilla lentokentillä oli ilmainen langaton nettiyhteys käytettävissä, joten vaikka olimme aina hyvissä ajoin kentillä, aika ei tullut pitkäksi. Koneessa tarjoiltiin lounasta ja juotavaa ja se kuului lentolipun hintaan. Tarjolla oli joko kanaa riisillä tai lihaa nuudelilla. Alkoholia ei tarjoiltu.

Mitä jäi sitten erityisesti matkasta mieleen, ehkä ensimmäiseksi keisareiden Kiina. Eri dynastiat hallitsivat kiinaa yhtäjaksoisesti yli kaksi tuhatta vuotta ja se on jättänyt jälkensä joka paikkaan. Kiinan muuri oli mieleenpainuva ja kun näin sen vielä uudestaan sisäisellä lennolla ilmasta käsin, ymmärsin millainen rakennusurakka se on aikoinaan ollut. Terrakotta-armeija entisen pääkaupungin Xi’anin liepeillä oli myös upea kokemus. Nyt löydetyt vajaat kymmenen tuhatta sotilasta ja todennäköisesti edelleen maaperässä olevat pari kymmentä tuhatta sotilasta lisää kertovat siitä käsittämättömästä mahdista ja rajattomasta vallasta joka Kiinan keisareilla aikoinaan oli. Tämä Kiinan ns. ensimmäinen keisari Qin Shi Huang lepää edelleen valtavan hautakummun alla, sotilaidensa ympäröimänä. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää kun hauta päätetään avata ja maailma saa nähdä mitä kaikkea se sisältää. Mieleen painuva tapahtuma oli nähdä kielletty kaupunki ja kävellä se läpi. Alue on valtava (720 000 neliömetriä), rakennuksia ja palatseja on satoja. Li joen risteily oli myös ikimuistoinen, maisemat olivat niin kauniit, jotta ymmärrän miksi useat elokuvat on kuvattu alueella ja miksi 20 yuanin setelissä tämä kansallismaisema on myös kuvattu. Shanghai taas tarjosi nykyaikaa pilvenpiirtäjineen. Modernit jopa kuudessa eri korkeus tasossa olevat tiet kuljettavat päivittäin miljoonia ihmisiä paikasta toiseen. Elämä on hektistä, liian hektistä Suomen pojalle, mutta mielenkiintoista oli sitä muutamia päiviä seurata.

Olen aina ollut aasialaisen ruuan ystävä. Ja matkan ruoka-anti oli sitä mitä toivoin, ainoa hieman häiritsevä asia oli ruokailu tapahtuma itse. Pyöreä pöytä jossa pyöreä lasinen levy, johon siis ruuat aina tuotiin ja jota sitten pyöriteltiin kun ruokaa kauhottiin lautaselle. Kun porukkaa ahdettiin aina kahdeksan tai enemmän samaan pöytään, oli syöminen samanlaista pipertämistä kuin lentokoneessa. Ja aina vähintään yhdessä pöydässä juoma kaatui pöydälle, kun levyä pyöritettiin ja lusikka, kauha tms. osui lasiin tai olut pulloon (Kiinassa olut kuuluu ruokapöytään, siinä missä vesikin). Idea on hyvä jos tilaa on, mutta kun meitä Suomalaisia oli kolmekymmentä henkeä ja pöytiä oli varattuna meille vain 3-4 kappaletta, niin aina oli ahdasta. Lisäksi kun olen vasenkätinen, tikkuni osuivat aina vasemmalla puolella olevan henkilön välineisiin ja pitikin useimmiten siirtyä haarukkaan. Teen juonti on osa Kiinalaisten elämää ja nyt ymmärrän miltä oikea tee maistuu. Olikin siis selvää, että paikallista teetä tuli hommattua mukaan myös kotimaahan.

Eräs minua ja vaimoani erityisesti kiinnostava asia oli silkki. Odotin että silkki olisi ollut edullisempaa, mutta esimerkiksi lakana, tyynyliina, pussilakana setistä sai maksaa muutamia satoja euroja. Nyt jälkikäteen harmittaa, ettei tullut ostettua kuin silkki tyynyt ja niihin tyynynpäälliset, eikä siis koko kalustoa. Suomesta kun on aika vaikea löytää silkkisiä vuodevaatteita ja jos löytyy, ovat ne taas kalliimpia kuin Kiinassa. Mainittakoon myös että ostin tehtaan myymälästä silkkiset lyhyet alushousut ja ne maksoivat 320 yania eli n. 40euroa. Ei siis niin edullista. Varmaan kauppoja kiertelemällä olisi löytynyt halvempaakin silkki materiaalia, mutta osa on sitten kaikkea muuta kuin silkkiä.

Mitä tulee Kiinalaisiin ihmisiin, jäi heistä hieman ristiriitaiset tunteet. Osittain ystävällisiä, mutta väliin taas ei niin ystävällisiä. Kommunikointi oli hieman vaikeaa, koska englannin kieltä ei Kiinassa juurikaan puhuta. Toki esimerkiksi hotelleissa kielitaitoisia ihmisiä löytyi, mutta kaduilta ei oikein. Erikoista oli Pekingissä, kun yritimme saada taxi kyytiä. Vapaita taxeja oli paljon, mutta kun he näkivät meidät huitomassa, eivät pysähtyneet. Myös seisovat taxit eivät tahtoneet millään ottaa meitä kyytiin. Ilmeisesti pelkäsivät että kohteen selvittäminen on liian vaikeaa, koska puhumme eri kieltä. Myös kartanlukeminen on kuulemma heille vaikeaa. Onneksi rohkeitakin kuskeja löytyi ja hotellille pääsi takaisin aina ilman suurempaa selittelyä, kun meillä oli hotellin käyntikortti, jossa osoitetiedot paikallisella kielellä. Shanghaissa ei taxin saamisessa ollut mitään ongelmaa, kaupunki on sen verran kansainvälinen. Kun ajattelee historiaa, niin tavallisen kiinalaisen elämä ei ole ollut helppoa, eikä se ole sitä suurimmalle osalle kansaa vieläkään. Joten on ymmärrettävää, että aina ei homma oikein toimi. Kiinalaisessa kulttuurissa kasvojen menettäminen on melkein pahinta mitä voi tapahtua ja turistin on hyvä se muistaa. Eli jos kaikki ei aina mene ihan putkeen, ei kannata alkaa liikaa korottamaan ääntä, asiat hoituvat kyllä lopulta rauhallisellakin tyylillä. Menenkö vielä joskus Kiinaan, ehkä menen, mutta ei ryhmä matkaa enää. Liika kiire ei ole minun ja vaimoni makuun. Kokonaisuutena matkasta jäi kuitenkin hyvä maku.

ppie

_______________________________________________________________________________

Lauantai, 22.9.2012

Syksy on jo pitkällä ja kesä hurahti ohi liian nopeasti. Blogi kirjoitteluni ei oikein suju, vaikka olen usean kerran päättänyt pitää kirjoitusvälini kuukaudessa. Edellisestä raapustelustani on venähtänyt jo aikaa nelisen kuukautta. Kuvauspuolella on oma syksyni ollut hiljaisempi kuin aikoihin. Toki olen kameraa ulkoiluttanut, mutta mitään säväyttävää ei kohdalle ole osunut. Kesän paras tilanne oli kun löysin käenpiian luonnon pesäkolon noin metrin korkeudelta maanpinnasta. Tosin ehdin kuvata lajia vain yhden päivän ja silloinkin oli pilvinen ja sateinen sää. Viikkoa myöhemmin tilanne oli jo ohi, joko pesintä oli epäonnistunut tai sitten poikaset siirtyneet maastoon. Alkusyksy on taas mennyt töiden merkeissä ja päivystys vuoroja ollut normaalia tiuhempaan, joten viikonloppuisin ei aikaa pitkiin kuvausjaksoihin ole ollut.

Tekniikkapuolella 1Dx on ollut ammattikuvaajien käytössä nyt jonkin aikaa ja kommentit ovat olleet hyvin positiivisia. Tarkennus on kuulemma eri planeetalta ja kuvan laadussakin on tapahtunut jälleen hyppäys eteenpäin. Entistä korkeampia ISO arvoja voi käyttää. Lintukuvaajana koen tuon FF hieman ongelmallisena, koska pitäisi käyttää pidempiä kakkuloita, jotta päästäisiin lähemmäksi 1,3x ja 1,6x runkojen tuomaa crop etua. Eli pitäisi hankkia tämä uusi runko, jonka hinta on noin 6300eur ja lisäksi olisi objektiivi vaihdettava mielellään EF600/4L II IS USM (12 000eur) tasoon. Toki nykyinen 500/4 tai tästä uudempi kevyempi II malli vielä ajavat asian, mutta rahaa joka tapauksessa uppoaa harrastajan lompakolle jo vähän liikaa. Ammattilaistenhan on vähän pakko seurata ja hankkia aina uusinta kalustoa, mutta itse joudun kyllä vetämään vähän henkeä. Toki Canon 5D Mark III olisi yksi vaihtoehto, mutta tarkennus ja suljinnopeus eivät vedä vertoja 1Dx rungolle. Mutta katsotaan jos ensi keväänä olisi aika vaihtaa ainakin toinen rungoista uudempaan teknologiaan.

Canon pukkaa nyt uusia FF runkoja markkinoille, tällä viikolla julkistettiin 6D. 20,2MP, 4,5fps, 11 tarkennus pistettä , Wi-Fi, GPS jne. Kooltaan pieni, mutta ei mielestäni lintukuvaajan runko. Toki jos pääosin ottaa kuvia paikallaan olevista kohteista niin sitten riittää. Koska hinta on noin 2000eur, hankkisin kyllä tuon sijaan Canon 5D Mark III rungon, koska sen saa 2800eur hintaan. Parempi tarkennus, kuvanlaatu ja 6fps.

On pakko taas kehua pientä ja kevyttä Canon EF400/5,6L USM lasiani, joka on kyllä erinomainen peli ja varsinkin 7D:n nokassa tarjoaa keveyttä ja riittävästi millejä (640mm) useimpiin tilanteisiin. Jalustaa en ole käyttänyt kuin muistaakseni kerran. Kun 7D runkoon tuli ohjelmistopäivitys, siirryin käyttämään lintukuvauksessa osittain auto ISO moodia ja niin että max ISO on 800. Runko kestää vielä tuon hyvin, kunhan valotus on kohdallaan. Toki hyvissä olosuhteissa voi käyttää ISO 1600 arvoa ja olen nähnyt netissä upeita kuvia jopa ISO 3200 ja 6400 arvoilla otettuina.

Lähden sunnuntaina kahden viikon matkalle Kiinaan. Kyseessä ei ole lintukuvausmatka vaan kiertomatka tutustumaan maan vanhaan ja kiehtovaan kulttuuriin. Pääkohteina Peking, Xi’an, Guilin ja Sanghai. Meillä oli vaimoni kanssa kaksi mahdollista kohdetta, Afrikan safari ja Kiina. Afrikan safarin jouduimme vielä siirtämään tulevaisuuteen, koska valokuvaajan safarit kustantavat aika paljon. Toki parilla tonnilla pääsee, mutta sitten istut ahtaassa pikku bussissa ja yrität siinä sitten kuvata tien poskesta villieläimiä, ei kiitos. Eli nyt matkaamme Kiinaan ja toisella kertaa sitten Afrikan safarille. Koska matkalla liikutaan paljon paikasta toiseen, joudun jättämään lintulasit kotiin. Eli reppuun tarkoitus ottaa molemmat rungot, Canon EF24-105/4L IS USM, Canon EF 70-200/4L IS USM, 1,4x III ja Canon Speedlite 430EX II.

Kyllähän tuolla pidemmällä zoomilla ja 7D:llä voi jonkun lintuvankin saada, mutta pääkohteina ovat siis ihmiset, rakennukset, maisemat jne.

Palaan matkan tunnelmiin seuraavassa blogissani, lokakuun puolessa vällissä.

ppie

_______________________________________________________________________________

Keskiviikko, 30.5.2012

Tämänkertainen blogini keskittyy Turkin matkaan, sen tapahtumiin ja tunnelmiin. Matkakumppaneina Tomi Muukkonen ja Jyrki Lehto.

8.5.

Matka Turkkiin alkamassa, Tomin vaimo ajoi meidät lentokentälle ja iltapäivä lento Antalyaan starttasi tunnin myöhässä. Toisen moottorin kohdalla jotain pientä ongelmaa, joten se tarkistettiin uudestaan. Itse lento sujui ongelmitta ja alkuillasta saavuimme aurinkoiseen ja lämpimään Turkkiin. Antalyasta oli vielä kahden tunnin (130km) linja-auto matka Alanyaan, jossa hotellimme nimeltään Isabella sijaitsi. Kymmenen jälkeen saavuimme hotellille ja ehdimme vielä ennen nukkumaan menoa nauttimaan illallisen hotellin ravintolassa. Kolmen hengen perusillallinen juomineen kustansi 89 TL (1eur=2,1TL).

9.5.

Aamulla kävimme hotellin aamiaisella (10TL), jonka jälkeen alkoi vuokra-auton odottelu. Piti tulla kymmeneltä, mutta ei tullutkaan. Odottelua, soittelua vuokraus firmaan, ei vastausta. Epätoivoinen olo, kunnes hotellin henkilökuntaan kuuluva lupasi hoitaa meille uuden ja upean auton pikavauhtia. Tässä vaiheessa saimme vihdoin alkuperäisen vuokraajan puhelimitse kiinni, autossa oli kuulemma ongelmia ja olisi tulossa jossain vaiheessa iltapäivällä. Matka aikataulumme oli jo sekaisin eli pikaisella päätöksellä päätimme kokeilla tätä uutta vuokraajaa ja peruuttaa alkuperäisen. No, auto oli sitten neliovinen Fiat, ei niin uusi ja renkaatkin aika sileät. Toivomastamme maastoautosta tämä ei kyllä kävisi, mutta nyt ei ollut aikaa taas uuden firman etsimiseen. Purimme rojut autoon ja matka kohti vuoristoa ja Demirkazia alkoi.

Vuoristossa matkanteko oli hidasta, sillä kapeat serpentiini tiet toivat kilometrejä hitaasti mittariin. Matkalla pysähdyimme pariinkin kertaan kuvaamaan kalliopääskyjä. Kokeilin molemmilla rungoillani (Canon 7D ja Canon 1D Mark IV) ja markkunelosella sain sentään muutaman käyttökelpoisen ruudun aikaiseksi. Vararungoksi hankkimani 7D, joko ei vielä ollut ihan hallussa tai tarkennus ei vain kyennyt nopeisiin pääsky tilanteisiin. Sain myös retken ensimmäisen eliksen valkoselkätaskusta (1), joita havaitsimme useita. Ilta tuli nopeasti ja oli aika etsiä hotelli ja saada kurnivaan vatsaan jotain täytettä. Päädyimme Kamaranin kaupunkiin (130 000 asukasta) ja huone löytyi hintaan 110TL. Illallinen kaupungin ulkopuolella olevassa ravintolassa irtosi 12TL hintaan. Olutta ei ravintolassa tarjoiltu, joten vesilinjalla nautin juusto, liha, sieni, kana kasarin. Taivaalla ukkonen jyrisi ja salamoi, mutta ei osunut onneksi aivan kohdallemme.

10.5.

Aamulla, matka kohti Demirkazia jatkui. Kuvia syntyi matkan varrelta ja kalliovarpusesta (2) irtosi toinen elis eli elämänpinna. En toki vakavasti eliksiä kerää ja tilastointinikin on retuperällä, mutta muisti vielä jotenkuten pelaa joten paremmat lajipuutteet ovat selvillä. Iltapäivällä saavuimme sateiseen Demirkaziin, jossa majoituimme etukäteen varattuun Özsafakin majoitukseen. Perheyritys oli jo vuosia pitänyt yllä pientä majoitusta, ja kuskaillut lintuturisteja ja muutakin ulkoilma väkeä Demirkazin rinteille. Isäntämme ilmoitti että sateinen sää jatkuisi, joten emme pääsisi vielä huomenna vuoren rinteille.

11.5.

Aamulla Tomi herätti meidät, aurinko paistoi ja pikaisesti keräsimme kamerareput ja lähdimme Lada Nivalla kohti vuoren rinnettä. Meidän kolmen lisäksi autoon oli ahtautuneena isäntämme ja kuski. Kapeaa ja vettynyttä hiekkatietä lähdimme puskemaan ylöspäin. Näkymät olivat hieman pelottavat, mutta oli pakko luottaa kuskin taitoihin. Normaalisti ihmisiä kuskataan traktorilla ylös, mutta ilmeisesti pikainen aamulähtömme johti pikku maasturin käyttöönottoon. Kävellenkin kohteeseen pääsisi, mutta aikaa pitäisi tällöin varata useampia tunteja. Autolla taisi mennä vajaa puolisen tuntia (ajantaju meni maisemia katsellessa).

Kohteessamme oli hieman liejuista, mutta aurinko paistoi ja näkymät olivat upeat. Kaspianlumikanan (3) kuovimainen ääni toi retken kolmannen eliksen ja muutama lumivarpunen (4) osui myös heti kohdalle. Valo oli vielä niukkaa, sillä aurinko oli Demirkaz vuoren toisella puolella. Kuvia kuitenkin syntyi ja uusien lajien etsintä jatkui. Pysyttelimme suhteellisen pienellä alueella, jota voisi kai tasanteeksi kutsua (n. 2km korkeudella). Jokainen omia polkujaan kulkien etsi kuvauskohteita. Aika nopeasti havaitsimme kivikkorastaita ja harvinaisen kaspianrautiaisen (5). Kohteet olivat kuitenkin aika arkoja, joten kuvaus ei ollut helppoa. Muutama tunti meni ilman sen suurempaa tulosta, sitten pääsin kivikkorastaan jäljille ja kuvia syntyi. Valo oli jo aika kovaa eli jälkikäteen kuvia joutui hieman photarilla tasoittamaan. Jossain vaiheessa päätin lopettaa pyörimisen, istahdin sopivan näköiseen paikkaan odottamaan, että kuvattavat kohteet tulisivat minun luokseni. Kaspianrautiainen vilahteli kivien seassa ja sain muutaman kuvankin. Vajaan puolen tunnin jälkeen olin varma että eräässä piikkipensaassa on oltava kyseisen linnun pesä, koska sinne lintu oli pudonnut jo kolme kertaa. Pienen etsinnän jälkeen pesä löytyi ja siinä oli neljä vihreää munaa. Kävin huikkaamassa myös muille pesän löytymisestä. Alppirautiaisesta (6) tuli laji numero kuusi.

Jossain vaiheessa iltapäivää alkoi taivaanrannassa näyttää uhkaavalta. Sade ja ukkonen lähestyivät, joten keräsimme rojut ja tilasimme Ladan paikalle. Matkalla alas, huomasimme yhtäkkiä matalalla liitävän maakotkan, joka valui rinnettä pitkin suoraan kohti autoamme. Tilanne oli nopea ja itse otin sarjan kuvia auton sisältä ikkunan läpi 24-105 objektiivilla. Muilla kamerat olivat repussa, joten tilanne oli jo ohi ennen kuin pääsimme autosta ulos. Sain tilanteesta muutaman lintu vuoristo maisemassa kuvan. Kun saavuimme takaisin majoitukseen, päätimme että tämä oli nyt tässä ja päätimme jatkaa matkaa. Saimme isännältämme vinkin ja suuntasimme kohti Sultan Sazliki (Sultan Marsh) kosteikko aluetta.

Saavuimme suurelle kosteikkoalueelle ja majoittauduimme Sultan Pansiyoniin (45TL/hlö). Heti majoituksen vierestä aukeni näkymät kosteikolla ja takana näkyi Erciyes vuoren (3900m) lumiset huiput. Mahtavan kokoinen lintutorni oli myös aivan vieressä. Pian saavuttuamme, paikan omistaja ja retkien vetäjä tulivat tarjoamaan meille retkiä sinne ja tänne. Aika kallista oli, lauttaretki (pienellä metallipurtilolla) kosteikolle (3-4h) maksoi yhteensä 100eur. Sitten olisi ollut tarjolla jeeppi ajelua ja kuvausta autosta käsin, vuoristoretki jne. Päädyimme lopulta veneretki valintaan, koska kuulemma vesilintuja ym. pääsisi kuvaamaan aivan läheltä.

12.5.

Aamulla herätys hieman ennen kuutta ja kävelimme viitisentoista minuuttia venerantaan. Kuski tai kapteeni ohjasi ja antoi vauhtia pitkällä kepillä n. 3 metriselle metallihökötykselle. Sulauduimme kaislikon uumeniin kamerat valmiina. Kului viisi minuuttia, kymmenen ja viisitoista eikä kamera ollut lauennut vielä kertaakaan. Epäilys ja epätoivo valtasivat mielen, eihän täällä ole yhtään mitään kuvattavaa! No, silkkiuikku, nokikana, mustakaulauikku, pikku-uikku ja sen semmoista vilahteli, mutta linnut olivat arkoja. Mistään vesilintumassasta ei ollut puhettakaan. Valkoposkitiiroja lenteli edes takaisin, mutta ei suuria määriä. Vajaan tunnin risteilyn jälkeen pysähdyimme rantaan ja kuskimme näytti käsimerkein, jotta tässä olisimme nyt jonkin aikaa. Lähdimme maastoon ja arokiuruja lenteli sinne tänne ja lentokuvaus sessio alkoi. Jokunen pääskykahlaaja lennähti myös ja pitkäjalkoja muutama. Keltavästäräkkejä oli myös runsaasti. Aikamme kuvattua, palasimme veneelle ja paluumatka alkoi. Näimme vesikäärmeitä, kilpikonnan ja muutama punapäänarsku lennähti meitä pakoon lähietäisyydeltä. Itse en saanut kuvaa, koska tilanne oli niin nopea ja istuin selkä lintuihin päin. Tomi ja Jykä saivat jonkun kuvan, mutta kommenteista päätellen valotus ei tainnut onnistua ja lintujen vaaleat kohdat paloivat puhki. Vielä rannan tuntumassa oli ruskohaikara ja muutama kenttähyyppä, mutta aika masentava veneretki oli. Varmaan muuttoaikaan kuvattavaa olisi, mutta tähän aikaan ei. Tästä pettyneenä keräsimme tavaramme ja hotellin omistajan ihmetykseksi sanoimme jatkavamme matkaa. Heillä kun oli selvästi suuret suunnitelmat tehty varallemme.

Kävimme patikoimassa Erciyes vuoren rinteillä, mutta lintukuvia ei syntynyt, joten pienen keskustelutuokion jälkeen päätimme lähteä kohti Syyrian rajaa ja kaupunkia nimeltään Birecik. Koska matkaa ja kilometrejä oli paljon, yövyimme Nidgen kaupungissa (113 000 asukasta). Huoneen hinta 120TL.

13.5.

Seuraavana aamuna ostimme moottoritie maksua varten kortin (10TL) ja latasimme siihen 20TL edestä valuuttaa. Moottoritie oli uusi ja upea, matka joutui nopeaan, varsinkin kun liikenne oli oudon hiljaista. Taisi olla liian kallis tie paikallisille. Rekka ja pakettiauto liikennettä oli sentään siellä täällä. Aivan Nidgen kaupungin ulkopuolella sain lajin vuoripyystä (7) joka tepasteli tien laidassa. Moottoritie sisälsi toistakymmentä tunnelia ja vajaa 500km myöhemmin olimme jo Birecikin lähettyvillä. Lämpötilakin oli noussut jo kolmenkymmenen tuntumaan. Tomin tarkkojen ohjeiden mukaan löysimme majoituksen eli motelli Mirkelanin (75TL/huone). Heitimme matkalaukut huoneeseen ja lähdimme tutustumaan Birecikin antimiin. Kaupungin läpi kulkee Eufrat joki ja ajoimme sen rantaviivaa välillä pysähdellen. Pikkumerimetsoja lensi sinne tänne ja sitten näimme korkealla rundailevan töyhtöiibis parven (8). Töyhtöiibis kuoli lähes sukupuuttoon ennen kuin siitä tuli suojelukohde ja luonnonsuojelun symboli 1970-luvulla. Turkin ainoa yhdyskunta elää Birecikissä. Lintuja voi mennä katsomaan tarkemmin maksulliselle alueelle. Tästä iibiksestä on tullut kaupungin symboli, sillä kuvia, julisteita ja patsaita on joka paikassa. Vihermehiläissyöjä koloniaa emme löytäneet, alueella oli jonkinlaista soramonttu toimintaa ja voi olla että linnut ottaneet hatkat. Ruostepyrstöstä uusi laji (9 ). Näimme myös kolme punakottaraisparvea (4, 40 ja 80) ja tuosta isoimmasta parvesta sain myös kuvia, mutta kohteet jäivät softeiksi (joko nopeus ei riittänyt tai 45-pisteen tarkennus mokasi). Illallinen motellin vieressä olevassa ravintolassa (n. 12TL/hlö). Motelli huoneemme ilmastointi piti karmeaa mökää ja viereinen tie oli jatkuvassa raskaan liikenteen käytössä, mutta väsymys vei voiton ja uni tuli lopulta silmään.

14.5.

Aamulla lähdimme kartoittamaan Birecikin lähialueita ja uusia lajeja tippui päivän aikana mukavasti. Tarhavarpunen, pajuvarpunen, peltotulkku, hietakyyhky (10, 11, 12, 13). Kuvia syntyi mm. seuraavista lajeista. Arohiirihaukka, arokiuru, tarhavarpunen, punapäälepinkäinen, töyhtökiuru, ruostepyrstö, valkoselkätasku, sininärhi, minervanpöllö, kattohaikara. Illan hämärtyessä palasimme kaupunkiin. Päätimme vaihtaa huomenna hotellia, lähinnä liikenteen melun ja huonosti toimivan ilmastoinnin takia. Keskustasta löytyikin sopiva ehdokas, jonka Tomi kävi katsastamassa. Hotellin nimi Acar, omistajan tarjoama hinta 135TL/huone.

15.5 – 17.5.

Kävin aamu kävelyllä tarkoituksena kuvata Eufrat joella lenteleviä lintuja. Silta tuntui hyvältä paikalta, mutta liikenne lennätti jatkuvasti hiekkaa ja pölyä sen verran ettei kuvaamisesta tullut mitään. Palasin hotellille, jossa pojat alkoivat jo heräillä. Keräsimme matkatavarat kokoon ja lähdimme viemään niitä uuteen hotelliimme. Hotelli sijaitsi siis aivan kaupungin keskustassa ja huoneen ikkunasta joki maisema avautui hienosti. Liikenteen melua toki oli, mutta ei liikaa ja mikä tärkeintä, huoneessa oli hiljaisesti hyrräävä ja toimiva ilmastointilaite. Kiertelimme Birecikin lähialueita vajaan 100km säteellä. Lämmintä piisasi, keskipäivän lämpötila pysytteli +33 asteessa. Vuorinakkelista (14), vaaleakultarinnasta (15), pikkukiurusta (16) ja kaspiankertusta (17) uusi laji ja muista peruslajeista jälleen kuvia. Käynti eräässä wadissa, jossa mm. erakkoiibiksen pesä (kaksi poikasta), tuulihaukka ja närhi kuvausta.

Tapasimme erään lintuoppaan, jolta saimme arvokkaan vinkin. Noin 100km eritasoista tietä, risteystä, mutkaa ja peltoalueen keskellä vihermehiläissyöjä kolonia. Tomi otti nuotit talteen ja lähdimme matkaan. Valitettavasti uutta tie osuutta oli taas tullut matkan varrelle, joka taas aiheutti harhailua ja ylimääräisiä kilometrejä. Lopulta löysimme paikan, keskellä peltoaluetta oli pieni puuton nyppylä, jonka ympärillä muutamia asuintaloja ja noin 250 vihermehiläissyöjän kolonia. Myös tavallisia mehiläissyöjiä löytyi. Kysyimme viereisestä talosta lupaa kuvaamiseen, lupa irtosi ja ihmiset ystävällisiä, tarjoten meille jopa vettä kuvaussession aikana. Kuvausta 2-3 tuntia ja paluu illalla takaisin Birecikiin.

Viimeisenä Birecik aamuna käynti jälleen wadissa, jossa siis erakkoiibis pesä. Kallion seinämillä istui myös muita töyhtöiibiksiä. Viritimme kuvauskalustoa kun kuului ”tömps” ja toinen poikasista oli pudonnut vajaasta 30 metristä maahan. Kun saavuimme katsomaan lintua, oli se jo kuollut. Ilmeisesti poikanen oli horjahtanut pesältä tai sitten kielekkeellä oli tapahtunut poikasten tai emon välillä yhteentörmäys. Surullinen tapahtuma. Jatkoimme wadin puoliväliin, jossa kuvasimme tuulihaukkaa ja sininärheä, tosin aika laihoin tuloksin. Kun olin palaamassa takaisin autolle, lensi wadin yli kaksi hietikkopyytä (18). Iltapäivällä jätimme legendaarisen Birecikin taaksemme ja lähdimme viimeiselle vuori patikoinnille Isiklin kylän lähettyville. Jyrkillä oli ollut vatsavaivoja (meillä muilla myös) ja hän päätti ottaa rauhallisemmin ja päätti kierrellä autolla alarinteillä, kun Tomi ja minä taas päätimme kiivetä huipulle muutamien hyvien lajien toivossa. Sovimme tapaamisesta kylä kaupalle. Pääsimme puuskuttaen ylös ja aloimme tarkastelemaan aluetta. Kivikkosatakieli oli siis tavoitteena. Keltapääsirkku (19) näkyi ensin, sitten ruostekurkkusirkku (20). Rusotaskujakin (21) nähtiin. Äänellä saimme jokusen kuvan ruostekurkusta, jonka jälkeen jatkoimme satakielen etsintää. Jakauduimme hieman ja hetken päästä Tomi huusi, jotta nyt näkyy. Kiipesin rosoista kalliota ylemmäksi, mutta lintu oli näyttäytynyt vain hetken. Laitoin ääntä ja muutaman minuutin kuluttua lintu (22) vilahti ohitsemme. Lintu kierteli pensaasta toiseen ja näkö havainnot olivat lähinnä vilahduksia. Tajusimme ettei tästä nyt kuvia synny ja oli muutenkin palattava takaisin alas. Aivan alarinteellä havaitsimme sitten kivikkosatakielen uudestaan, kaksi koirasta ja yhden naaraan. Yritimme kuvausta, mutta vaikeaa oli. Muutama kuva, mutta etäisyyttä liikaa ja väreily näkyi kuvissa. Linnusta ei oikein terävää kuvaa saanut.

Siirryimme Adanan suurkaupunkiin (n. 1,500 000 asukasta) ja sopiva hotelli löytyi aika helposti. Palmiye Otel ja hinta 100TL/huone. Nautimme reissun kalleimman illallisen läheisessä ravintolassa.

18.5.

Aamulla suunnistimme Tarsuksen deltalle, joka tosin oli lähes kokonaan muutettu maatalouden käyttöön. Tomin vihkoseen kirjatut kohteet olivat yksi toisensa jälkeen kuivatettu ja kadonneet, mutta aivan meren tuntumasta oli vielä vapaata lääniä linnuille. Mitään erikoisia lintuhavaintoja emme alueen läpiajossa havainneet. Erään sillan kohdalla pysähdyimme ja kuvasimme ruostepääskyjä. Iltapäivällä pääsky kuvauksen jälkeen päätimme ajaa yhteen menoon aina Alanyaan saakka, mutta alun moottoritien jälkeen matkan teko muuttui hitaaksi. Rantatie Alynyaan oli vuoristoista ja kapeaa serpentiini tietä ja 300km matka ei ottanut loppuakseen. Ilta kymmenen kieppeillä saavuimme väsyneenä perille. Muutaman hotellista ostetun kalliin kaljatölkin jälkeen oli nukkumaan menon aika.

19.5.

Herätys sateeseen ja ukkoskuuroon, jota kesti aina iltaan saakka, jolloin Aurinkomatkojen kuljetus vei meidät kentälle ja paluumatka Suomeen alkoi.

Yhteenvetona voisi vielä mainita, että ihmiset maaseudulla erittäin ystävällisiä ja mukavia. Elämä maaseudulla vaatimatonta, mutta lähes kaikki tapaamamme ihmiset vaikuttivat onnellisilta. Ja apua sai aina kun tarvitsi, oli sitten kyse auton korjauksesta, sijaintitiedusteluista tai jostain muusta. Polttoaineen hinta korkea, dieselin litrahinta n. 3,85TL riippuen paikasta. Paikallinen alkoholi Raki aivan sairaan kallista! 0,5 litran pullo 25TL (melkein 13eur). Vesi halpaa, 5 litran tönikkä alle euron. Ajo kilometrejä kertyi 3200, etäisyydet pitkiä ja autossa istumista kertyi jo hieman liikaakin. Mutta jos haluaa nähdä ja kuvata hieman harvinaisempia lajeja on matkaa tehtävä. Alanya on vuorten ympäröimä eli jos matkaat itäisessä tai kaakkoisessa Turkissa, kannatta ehkä valita lento Istanbuliin ja siitä jatkolento kohdettasi lähimpään kaupunkiin. Kaakkoiseen Turkkiin matkaavat voivat ottaa lennon esim. Adanaan, josta vuokra-autolla pääsee nopeaa moottoritietä pitkin vaivattomasti pelipaikoille. Alanyasta, kun joutuu ajamaan huonohkoja ja kapeita vuoristoteitä loputtomiin.

Suuret kiitokset hyvästä seurasta matkan organisaattorille Tomi Muukkoselle sekä Jyrki Lehdolle.

Matkan kuvia nähtävillä Turkey 05/2012 kansiossa.

ppie

_______________________________________________________________________________

Keskiviikko, 28.3.2012

Viime blokistani onkin taas jo aikaa, talvi meni ja kevät tuli. Laiska olen ollut kirjoittamaan, sen myönnän, mutta muutaman rivin sain nyt kuitenkin aikaiseksi. Talven kuvauksista sen verran, että alli kuvaus Santahaminassa jatkui aina tammikuun loppuun saakka, jonka jälkeen meri jäätyi ja allit siirtyivät kauemmaksi, valokuvaajan ulottumattomiin. Talviruokintani alkoi tuottaa kuvia vasta maaliskuun alussa, kun tiklit, viherpeipot ja käpytikka pari viihtyi ruokinnan tuntumassa. Käpytikat kävivät suoraan automaateilla, syöden auringonkukan siemeniä. Sarvipöllö viihtyi myös jonkin aikaa lähistöllä, mutta kuvia en saanut. Tikli kuvat paranivat, mutta muuten ruokinta ei tuottanut mitään merkittävää. Saattaa olla että ensi talvena en pidä ruokintaa, mutta voihan mieli vielä muuttua.

Talven alli kuviani julkaistiin myös muutamassa lehdessä eli pakkasessa ja tuulessa seisoskelu kannatti. Kun jäät maaliskuun puolella olivat lähteneet/siirtyneet, allit tulivat taas lähemmäksi Santahaminan Eteläkärkeä, mutta muutamaa arkistointikelpoista kuvaa enempää en saanut aikaiseksi. Muutamana päivänä vietin aikaani myös Vanhankaupunginlahdella koskikaroja kuvatessa, mutta muuten ei kamerarepun kanniskelu tuottanut tulosta.

Edellisessä blokissani jäi tuo 500mm objektiivin jalustarenkaan tai tarkemmin jalkaosan hajoaminen hieman auki, joten muutama sana tästä on paikallaan. Vein siis objektiivin JAS huoltoon ja korjaus kustannukset olivat 710eur. Koko liikkuva jalustarengas ja jalka jouduttiin vaihtamaan ja siksi kustannukset kohosivat näinkin korkeaksi. Onneksi vakuutukset ovat kunnossa ja omalle kontoilleni jäi omavastuu osuus. Putki nuorentui silmissä, kun osa oli vaihdettu ja sain viikon odottelun jälkeen töttöröni takaisin. Asiallista ja nopeaa toimintaa JAS huollolta.

Canon toi taas uutta runkoa markkinoille. Täyden kennon Canon 5D Mark II sai nyt seuraajan versiosta III. Uuteen runkoon on yhdistetty ominaisuuksia 7D kamerasta ja AF samaa tasoa kuin 1DX mallissa, jota edelleen odotetaan kauppojen hyllylle. Itse olen pettynyt, koska Canon on unohtanut lintukuvaajat. Molemmat ovat täyden kennon kameroita, joten ei hyvä. 5D III maksaa hieman yli 3000eur, RAW puskuri vaatimaton, kuvausnopeus kohtuullinen 6fps. Jäämme siis odottamaan, jos vaikka syksyllä tulisi jotain muuta.

Pääsiäisen aikoihin on hieman lomaa tiedossa ja toukokuun alkupuolella lähden Turkkiin kuvaus reissulle. Odotankin jo innolla, mitä kaikkea Turkki tuo tullessaan.

ppie

_______________________________________________________________________________

Sunnuntai, 15.1.2012

Tulihan se talvi sieltä! Joulukuu oli yhtä myrskyä ja myllerrystä. Lintujen talvi ruokinnan jouduin siirtämään syvemmälle metsään kun tuuli kaatoi pariinkin kertaan n.60kg pöllit, joiden päällä ruokinta pönttöni seisoi. Valo ei uudessa paikassa osu aivan parhaalla tavalla, mutta nyt ei mahdollinen tuuli tai suuremmatkaan myrskyt enää häiritse. Mitään kuvattavaa ei vielä ole ilmaantunut, toki talitiaiset, sinitiaiset ja mustarastaat ovat uuden ruokinnan jo löytäneet, mutta muita lajeja on näkynyt vain satunnaisesti.

Viime viikkoina ovat allit vallanneet Helsingin merialueet. Parhaimmillaan Santahaminassa on laskettu 26 000 lintua. Enpä muista koskaan nähneeni vastaavaa. Kameran kanssa olen useana aamuna seissyt aivan saaren Eteläkärjen rannassa odottaen läheltä lentäviä alliparvia. Tähän aikaan vuodesta merialueet ovat useimmiten pilvien peitossa ja valot ovat olleet niukat. Lisäksi allit ovat olleet yleensä aktiivisia aamu hämärällä ja jo kello kymmenen jälkeen ei isoja parvia ole enää lentänyt rannan läheisyydestä. Joitain onnistuneita kuvia olen kuitenkin saanut aikaiseksi.

Eilen sattui pienoinen tapaturma Canon EF 500/4L IS USM objektiivilleni. Olin lopettelemassa kuvausta ja nostin kaluston kamerarepun päälle. Yllättäen tuli kova tuulenpuuska, joka vieritti paketin maahan, kierähtäen muutaman kerran ympäri. Tässä yhteydessä objektiivin jalusta kenkä irtosi ruuveistaan. Jalusta kenkä sisältää neljä pientä ruuvia ja niiden etsimiseen lumihangesta kului jokunen tovi. Kotona sitten kiinnitin ruuvit uudestaan, mutta eivät enää pitäneet. Ensi viikolla pitää viedä putki huoltoon (JAS Tekniikka). Saas nähdä millaiset kustannukset tästä rempasta tulee.

Nikon julkaisi uuden rungon – D4. Ovat selvästi kuunnelleet luontokuvaajia ja näyttääkin siltä että Canonin ja Nikonin välinen kamppailu on kääntynyt ainakin toistaiseksi ammatti runkopuolella Nikonin eduksi. On varmaa että osa kuvaajista tulee vaihtamaan kalustoa, mutta itselläni ei ole sellaisia rahavaroja, jotta tämä onnistuisi. Ja olen itse ollut ihan tyytyväinen 1D Mark IV runkoon, joten mitään suurempia vaihto tarpeita ei minulla edes ole. Parempi onkin, jotta en pääse edes näpelöimään uusia runkoja. Erikoista uusien runkojen toimituksissa on se, että Nikon julkisti rungon viikko sitten ja lupaavat jo helmikuussa sen kauppaan, kun Canon 1Dx julkistus oli lokakuussa ja kuluttajille tarjolla vasta maalis-huhtikuussa. Ennen tämäkin oli toisinpäin.

Marraskuun lopulla tilasin luontokuva kaupasta LensCoat suojan Canon EF 400/5,6L USM objektiivilleni. Odottelin tilausta pari viikkoa, jonka jälkeen lähetin pari sähköpostia, mutta mitään vastausta ei tullut. Lopulta sitten soitin kauppaan ja lupasivat ottaa selvää mikä tilauksessani mättää. Paluu soittoa ei koskaan tullut. Lopulta kirjoitin Kojuun (luontokuvaajien sähköposti foorumi), jonka jälkeen alkoi tapahtumaan. Ilmoittivat ettei tuotetta ole varastossa, eikä lähiaikoina ole tulossakaan. Merkillistä toimintaa, jotta asiakasta ei informoida. Ja olin tuotteen maksanut vielä etukäteen. Loppu hyvin kaikki hyvin, sain rahat nopeasti takaisin ja tilasin tuotteen suoraan USA:sta. Ja kun lasketaan postikulut (postikuluissa joulutarjous) mukaan säästin yli 20eur tilaamalla tuotteen suoraan valmistajan omasta kaupasta.

Talvi on nyt siis päässyt alkuun ja toivon että saan objektiivini pian kuntoon ja pienin kustannuksin. Toki voin käyttää tässä välissä 400mm lasiani, joten aivan toimettomana tässä ei tarvitse olla. Sattui vain huonoon aikaan, kun ensi viikolla minulla on pari loma päivää ja tarkoitus olisi ulkoiluttaa kameraa.

ppie

_______________________________________________________________________________

Sunnuntai, 27.11.2011

Talven kynnyksellä ollaan, tosin lämpötilat ovat vielä aika korkeita, eikä lumestakaan ole tietoa. Lintujen talviruokinnan olen pystyttänyt Santahaminan Eteläkärkeen ja kun lunta vähän saataisiin, niin valokuvauskin ruokinnalla pääsisi vauhtiin. Toki olen kameraa ulkoiluttanut viikonloppuisin, mutta aika hiljaista on ollut.

Varpuspöllö kohtaamiset ovat olleet niitä harvoja hetkiä, jolloin kameran suljin on saanut töitä. Pitäisi nyt keksiä jotain uutta, sillä peruskuvia tästä pienestä pöllöstämme alkaa olla jo riittämiin. Olenkin ottanut pienemmät millit käyttöön ja yrittänyt 24-105mm objektiivilla lentokuvia, tosin vain yksi kuva on juuri ja juuri ylittänyt rimani ja päässyt arkistoon. Sanotaanhan että harjoitus tekee mestarin, joten kunhan vaan jatkossakin minun ja varpuspöllöjen tiet kohtaavat, jatkan harjoituksia.

Alku kesällä kävin pohdiskelua kevyen tele objektiivin hankinnasta ja lokakuussa sitten koitti valinnan hetki. Päädyin Canon EF400/5,6L USM objektiiviin ja kun eteeni ilmaantui hyväkuntoinen käytetty yksilö, niin pitihän se ostaa. Nyt vajaan kahden kuukauden käytön jälkeen täytyy sanoa että olen ollut tyytyväinen valintaani. Vielä kun tässä olisi vakaaja, niin olisi jo lähes täydellinen paketti. Toki metsässä viihtyvälle kuvaajalle valovoimaisempi objektiivi on parempi vaihetoehto, mutta itse hankin lasin lähinnä lintujen lentokuvaukseen hyvissä valaistusolosuhteissa. Kaikki lintujen kuvaamista harrastavat tietävät että onnistuneet lentokuvat otetaan yleensä hyvässä aamu, päivä tai ltavaloissa, mutta harvemmin täysin pilvisellä säällä. Mitä tulee itse objektiiviin, niin se piirtää täydellä aukolla korkealaatuista jälkeä eli himmentää ei tarvitse, jos ei tilanne sitä muuten vaadi. Tarkennus on nopea ja käsivaralta kuvaaminen onnistuu hyvin. Kaikki tähän mennessä kyseisellä objektiivilla ottamani kuvat ovat käsivaralta eli ilman vakaajaakin siis onnistuu, mutta toki nopeudet on hyvä pitää vähintään 1/320sek tasolla. Ja jalusta on sitten sitä varten, jos tuon tason nopeuksiin ei ylletä. Kaiken kaikkiaan hinta laatu suhde on enemmän kuin kohdallaan.

Canon julkisti lokakuussa uuden ammattitason järjestelmä rungon, mallia Canon EOS-1D X. Hinta ja se että kyseessä täyden kennon kamera, pudottaa minut näillä näkymin pelistä pois. Enkä oikein muutenkaan lämmennyt tälle Canonin uudelle lippulaivalle. AF on taas kerran uusittu, joten odotan mielenkiinnolla mihin kamera sitten tositilanteessa kykenee. Yhtenä puutteena voisi mainita myös sen että f/8 aukolla (objektiivi + telejatke yhdistelmä, jossa suurin aukko f/8), ei kamera kykene automaatti tarkennukseen, toisin kuin aikaisemmat pro tason rungot. Taidan siis odottaa rauhallisesti jatkajaa Canon 7D mallille. Lisäksi nykyinen runkoni on vielä sen verran uusi, jottei lähiaikoina ole edes tarvetta uusia kamera kalustoa. Canon EF 300/2,8L II IS USM ja Canon EF 400/2,8L II IS USM objektiivit ovat myös ilmestyneet kauppojen hyllyille. Muutaman testin olen lukenut, mutta vielä en ole päässyt perille, ovatko nämä hintansa väärtejä.

Nyt odottelen lumentuloa ja mielenkiintoisia lajeja talvi ruokinnalleni, jotta pitkän talven viikonloput pitäisivät sisällään muutakin, kuin kotona päätteen ääressä istuskelua.

ppie

_______________________________________________________________________________

Lauantai, 17.9.2011

Edellisestä blogistani onkin jo aikaa, joten aika hieman taas kirjoitella. Tämän kesän lomani jakautuivat kahteen osaan. Kolme viikkoa vietin Pietarissa ja kaksi viikkoa Kreikassa. Tässä välissä jonkin verran lintukuvausta Helsingin alueella, mutta muuten siis kameraani olen käyttänyt turistikuvaajan roolissa. Tämän kertainen blogini keskittyy Kreikan matkaan ja tunnelmiin.

Kreikan matkan lennot ja hotellit olin varannut netistä jo alku kesästä. Matkaan sisältyi myös lauttamatkoja Kreikan saaristossa ja liput näille etapeille ostimme paikanpäältä. Matkaan lähdimme vaimoni kanssa lauantai-aamuna 27.8. ja lento Blue1 yhtiön Boeing 717 koneella Ateenaan taittui 3 tunnissa ja 45minuutissa. Lämpötila Ateenassa oli mukavan kesäinen eli +30C.

Lentokentältä pääsimme näppärästi metrolla keskustaan (8eur/lippu) ja yhden vaihdon jälkeen Akropoliksen metroasemalle, josta 150m kävelymatka hotellillemme (Herodian). Tätä hotellia mainostetaan neljän tähden hotelliksi, mutta mielestäni oli enemmänkin kolmen tasoa. Sijainti toki oli erinomainen, vain muutamia satoja metrejä Akropolis kukkulalta. Hotellin katto terassilta aukesi hieno näkymä kukkulalle.

Vaihdoimme kevyemmän vaatekerran hotellilla ja lähdimme metroasemalle, määränpäänä Pireuksen satama ja lauttalippujen hankinta Santorinin ja Mykonoksen saarille. Omonian metroasemalla meidän piti vaihtaa vihreään metro linjaan, joka veisi meidät Pireukseen, mutta kyseisellä metro reitillä olikin ongelmia ja piti turvautua linja-autoon. Pienen harhailun jälkeen löysimme pysäkin jossa linjuri jo odottikin. Koska reitti ei ollut suora ja kyse suurkaupungista vei about 10km matka satamaan n.40 minuuttia. Perillä löysin jo kotimaassa netistä tsekkaamani matkatoimiston helposti. Toki lauttalippuja myytiin vähän joka nurkan takana ja aivan lauttojen vieressäkin, mutta kun nyt sattui tämä suunnitelman mukainen putiikki eteen ilman harhailuja niin sisään ja ostoksille. Blue Star yhtiön lautalle Pireus – Santorini ostimme Economy luokan liput - 35,50eur/henkilö. Santorini – Mykonos lippuja ei irronnut, mutta nämä liput saisimme hankittua sitten Santorinilta. Paluu takaisin Omonian alueella, josta päätimme kävellä hotellillemme ja samalla katsella hieman kaupungin elämää.

Illalla kävelyä Plakan kapeilla kaduilla (kaupungin keskusta bysanttiselta ajalta aina Kreikan itsenäistymiseen saakka) , jotka täynnä pieniä kauppoja, basaareja, baareja ja tavernoja. Illallisen vietimme eräässä perinteitä huokuvassa tavernassa. Listalla oli mm. musakaa, ”horatiaki” salaattia (se perinteinen feta salaatti) ja dolmadesta (riisillä ja kasviksilla täytetyt viiniköynnösten lehdet), kana souvlakia ja tietenkin punaviiniä ja ouzoa. Jos lasketaan viini ja ouzo pois niin hintaluokka aika korkea, mutta ei kuitenkaan aivan Helsingin tasoa.
Seuraavat kaksi päivää kuluivat tutustuessa kaupungin eri osiin, museoihin ja tietenkin Akropoliksen kukkulan antiikin ajan kohteisiin. Mieleenpainuva oli myös käynti Lykavittoksen kukkulalla (ylös pääsee joko köysi hissillä tai kävellen), josta näkymä koko Ateenaan. Museoista tietenkin uusi Akropolis museo ja Kansallinen Arkeologian museo olivat mielenkiintoisia.

Maanantai aamuna siirryimme etukäteen tilatulla taxi kuljetuksella Pireuksen satamaan, jossa meitä odotti Blue Star Naxos laiva. Koska meillä oli kansi paikat oli hyvä olla ajoissa paikalla ja näin saada hyvät istumapaikat. Laivaan mahtuu 1450 matkustajaa, autoja ja rekkoja, joten ihan pienestä laivasta ei ole kyse. Sopivan mukava pöytä ja istumapaikka löytyi, uloskin olisi voinut toki majoittautua, mutta tuuli oli aika voimakas, eikä vaimoni ole tuulen ystävä. Laivalta löytyi myös langaton netti, joka kustansi 3eur/2h, joten pitihän sitä kokeilla ja lukea Suomen uutiset. Laiva pysähtyi matkan varrella Paroksen ja Naxoksen saarilla ennen lopullista kohdetta eli Santorinia. Matkan kesto oli noin kahdeksan tuntia.
Santoriinin satamassa meitä odotti kuljetus Golden Star hotellille, joka toimi majoituksenamme kuuden yön ajan. Serpentiini tietä nousimme ylös, josta avautuivat hienot maisemat. Hotellille tultuamme selvisi että auton kuljettajamme omisti hotellin ja hänen tyttärensä toimi johtajana. Tytär oli asioilla jossain, joten isäntä ohjasi meidät huoneeseemme, antoi avaimen kouraan ja lähti jatkamaan asiakkaiden kuljetuksia. Totesi ennen lähtöä, jotta tytär saapuu kohta ja informoi meitä sitten tarkemmin hotellin asioista ja itse saaresta. Huoneemme parvekkeelta oli merinäköala (matkaa tosin pari kilometriä) ja kun näkymä oli itäiseen suuntaan, saimme nauttia aamuauringon noususta. Kun olimme sitten kotiutuneet hotellille ja meitä oli opastettu kartan avulla saaren olennaisiin paikkoihin, kuten missä on linja-autoasema, rannat, nähtävyyksiä jne. lähdimme tutustumaan Fira kaupungin keskustaan.

Matkaa keskustaan ja kuuluisalle jyrkänteelle, joka on iltaelämän keskus, oli vain 300-400 metriä. Kun saavuimme jyrkänteelle, olivat näkymät tosiaan aivan käsittämättömän hienot. Jyrkänteen reunalla valkoisia taloja (tavernoja, baareja, hotelleja, putiikkeja) ja vajaa 300 metriä alempana, vanha satama, meri ja ankkurissa hienoja valtameri risteilijöitä. Edessä näkyi muutamia saaria, toinen asuttu Thirassia (pieni Fira) ja toinen musta ja kuolleen oloinen tulivuori saari. Ja aurinko oli laskemassa, värjäten pikkuhiljaa rinteen ja valkoiset talot punaisiksi. Löysimme rinteen yläosasta mukavan tavernan ja pöydän terassilta, josta pystyimme seuraamaan ja valokuvaamaan auringon laskua, sekä nauttimaan tavernan antimista. Koko päivän kestänyt matka ja pari lasia punaviiniä tekivät tehtävänsä, väsymys iski, joten yön riennot saivat jäädä ja siirryimme ennen puoltayötä takaisin hotellille ja nukkumaan.

Seuraavat päivät kiersimme saarta linja-autoilla, joilla pääsimme näppärästi ja nopeasti paikkoihin joita olimme jo ennen matkaa internetistä tutkailleet. Punainen ja musta ranta, Oian kaupunki, Akrotirin kylä, Firestofani jne. Itse Firan kaupunki (tai kylä) oli niin pieni, että sen pystyi käymään läpi jalkaisin eikä moottoruiduilla kulkuvälineillä muutenkaan ollut asiaa kapeille kujille. Linja-auton maksu, reitistä riippunen vaihteli 1,60eur - 2,20eur välillä, eikä matkaa mihinkään kohteeseen tarvinnut tehdä puolta tuntia pitempään. Maisemat itse saarella ja taajaman ulkopuolella olivat aika karut eli lähinnä pien taloja siellä täällä, kivikkoa ja viiniköynnös viljelmiä. Lisäksi teimme isolla puisella purjelaivalla sunset risteilyn, johon sisältyi käynti tulivuori saarella, kuumilla lähteillä ja kruisailua merellä ja maittava illallinen juomineen laivalla.

Aika meni nopeasti ja kun Firan keskustan matkatoimistosta saimme hankittua laiva liput Mykonoksen matkaa varten (50eur/lippu) oli aika sanoa hyvästi romanttiselle Santorinin saarelle. Flyingcat 4 lennätti meidät kahdessa ja puolessa tunnissa Mykonoksen saarelle. Matka oli tuulen takia hieman kuoppainen, mutta se ei suuremmin haitannut. Olin jo aikaisemmin lähettänyt sähköpostia Galini hotellimme omistajalle, jotta tulossa ollaan ja satamassa pienoisen haeskelun jälkeen löysimme toisemme. Mykonoksen mittapuun mukaan yhden tähden hotelli vaikutti kyllä tähteä paremmalta, sillä olihan sijainti aivan keskustassa ja langaton internetkin oli ilman lisämaksua käytössämme. Koska hotelli oli pieni, ei aamupala kuulunut tarjontaan. Kävimmekin paikallisessa minimarketissa ostamassa hieman aamupala tarpeita. Huone ja WC+kylppäri yhdistelmä olivat erittäin siistit ja kivasti kalustetut. Huone tosin oli aika pieni, mutta emmehän me huoneessa juuri muuten olleet kuin yöt ja aamun lyhyet hetket, joten ihan hyvä näin.

Mykonoksella on puolisen tusinaa uimarantaa, mutta kaikki ovat kaupungin ulkopuolella. Kuten Santorinillakin, niin myös täällä Linja-autolla pääsee näppärästi uimarannoille. Lähdimme aamulla yhdelle näistä rannoista ja valintamme kohdistui Paradise rantaan. Pari kymmentä minuuttia linja-autolla ja olimme perillä. Näin aamulla, vapaa aurinkotuoli setti löytyi helposti. Hinta tosin oli aika korkea eli 12eur. Amerikkalaisia turisteja tuntui olevan paljon, Suomalaisiin en rannalla tai kaupungissa törmännyt. Illalla tutustuimme paremmin keskustan sokkeloisiin kujiin. Mykonos on tunnettu varakkaista ihmisistä ja homoseksuaaleista ja sen kyllä huomasi. Kalliita merkki kauppoja oli kaikkialla ja mies pariskuntia oli myös runsaasti. Ja korkeampi hintataso näkyi illallisen laskussa. Illalla keskustassa kävi aika moinen kuhina, turisteja oli kujat niin täynnä, ettei kävelemisestä oikein tullut mitään.

Viimeisen kokonaisen päivän pyhitimme historian tutkimiseen eli satamasta ostimme laivalipun (17eur/henkilö) läheiselle Deloksen saarelle. Kreikkalaisessa mytologiassa saari oli Apollonin ja Artemiksen syntymäpaikka. Delosta pidetäänkin Aigeanmeren Pompeijina. 600-luvulla eKr Delos oli Apollonin kultin keskus. Myöhemmin roomalaiset valloittivat saaren ja tekivät siitä vapaasataman ja merkittävän kauppakeskuksen. Delos on Unescon maailmanperintökohde. Laiva kyyti sujui ongelmitta ja saavuimme saarelle, jossa kaupungin rauniot törröttivät sieltä täältä. Jotta saareen pääsi tutustuman, piti vielä maksaa 5eur per henkilö. Historian havinaa pursusi kaikkialta, sääli että niin hienoista temppeleistä, taloista ja veistoksista oli vain jäänteitä nähtävillä. Saarella oli myös korkea nyppylä, johon minun piti tietenkin kiivetä. Vaimoni jäi alas tutkimaan nähtävyyksiä. Ylhäällä tuuli oli niin voimakas, jotta pystyssä oli vaikea pysyä. Kukkulan huipulla sain myös matkan ainoan eliksen eli yläpuolellani tuulessa viuhtoi välimerenhaukka. Paluumatka Mykonokselle oli hieman pelottava, sillä tuuli oli yltynyt myrskyksi. Suhteellisen iso laiva keinui ja hyppi siihen malliin, jotta mielessä kävi jotta tässäkö tämä sitten oli. Onneksi kapteeni osasi hommansa ja pääsimme turvallisesti satamaan. Osa matkustajista suuteli maata, joten oli tilanne muidenkin matkustajien mielestä ollut tukala.

Illalla sitten viimein törmäsimme Petrokseen ja jokunen kuvakin tuli linnusta otettua. Seuraavan aamuna alkoi sitten pitkä kotimatka. Hotellin huone piti luovuttaa klo 12:00, mutta tavarat saimme pitää sisätiloissa ja kiertelimme aikamme kuluksi kaupunkia. Hotellin omistaja kuskasi meidät kolmen jälkeen lentokentälle, ja parin tunnin odottelun jälkeen potkurikone vei meidät Ateenan lentokentälle, jossa taas odottelimme muutamia tuntejakoneemme lähtöä kohti Suomea. Kylmään Helsingin yöhön saavuimme klo: 03:00. Matka oli ollut hieno, Kreikkalaiset ihmiset mukavia ja kelikin oli suosinut. Korkea hintataso hieman yllätti, mutta matka budjetti ylittyi vain hieman.

Tällä kertaa blogini keskittyi valokuvauksen sijaan matka kuvaukseen. Valokuvia otin vajaan kahden viikon aikana 1300 ja vaimoni pokkarillaan 350. Matkalla kaipasin usean otteeseen vanhaa Canon EF 17-40/f4 L USM laajakulmaani, sillä 24-105 tarjosi monessa tilanteessa liian kapean kuvakulman. Mutta nykyinen lasini on kuitenkin erinomainen yleisobjektiivi.

Tämän vuoden osalta on nyt reissut reissailtu ja tulevat blogini keskittyvät jälleen valokuvaukseen täällä koti Suomessa .

ppie

_______________________________________________________________________________

Tiistai, 7.6.2011

Kesähelteet pukkaavat jo päälle ja lintujen pesintävaihe on meneillään. Olen viime viikot liikkunut kameran kanssa lähinnä Vuosaaren alueella ja jotain kuvamateriaaliakin on syntynyt. Toukokuun lopulla löysin käpytikan pesäkolon Kallahden rannan metsiköstä. Kolo sijaitsee männyssä n.7m korkeudessa. Suuaukko osoittaa itään, mutta valitettavasti valo ei osu kolon suulle aamuisin, kuin muutaman kymmenen minuutin ajan. Metsän puusto rannan tuntumassa käsittää harvakseltaan mäntyjä, kuusia ja muutaman koivun. Tutkiskelin ympäristöä ja valitettavasti yhtä kuva kulmaa lukuun ottamatta taustasta muodostui aina tylsän harmaa. Mutta onneksi siis löytyy kuvakulma, jossa yhden koivun puun oksat ja lehdet loivat ihan kohtuullisen taustan käpytikan pesäkolon tapahtumien kuvaamiseen. Etäisyys kamerasta kolon suulle on n.15 metriä eli kuvankäsittelyvaiheessa jouduin kuvia vielä hieman rajaamaan.

Tämän käpytikka perheen kuvaaminen on ollut haasteellista, koska valo on niukkaa ja olen joutunut käyttämään korkeita ISO arvoja ja täyttä aukkoa. Näin ollen kuvan laatu on kärsinyt ja terävyysalue jäänyt kapeaksi. Varsinkin lentävän tikan kuvaaminen on ollut vaikeaa. Aluksi käytin 500mm objektiivia telejatkeen kanssa ja näin otin potretit pois kuleksimasta. Lentävän tikan kuvaamisessa telejatke jäi pois ja ISO arvoja vaihtelin 1600 ja 3200 välillä. Pesäkolosta torpedon lailla lähtevän ja tulevan tikan vauhti on sitä luokkaa että 1/1600sek nopeus ei oikein vielä tahdo riittää. Vasta =>1/2000sek nopeudet alkoivat tuottaa tulosta, mutta tätä iloa ei vain aamulla riitä pitkään. Illalla on taas turha kuvata, koska valoa on vielä vähemmän. Tarkennuksesta sen verran, jotta ensin kokeilin jatkuvaa tarkennusta keskipisteellä, sitten jatkuvaa tarkennusta kaikilla pisteillä, mutta tulokset olivat huonoja. Siirryin siis manuaalitarkennukseen eli arvioin linnun lentoradan ja käsin säädin tarkennuksen kyseiseen kohtaan. Sitten vain odottelua ja kun lintu joko lähti pesäkolosta, kolon ulkopuolelta tai palasi koloon, painelin laukaisinta ja silloin tällöin tarkistin tuloksen kameran näytöltä. Jos tarkennus ei ollut kohdallaan, muutin sitä ja taas uusi yritys. Toki tikka ei aina käytä samaa lento reittiä, mutta sille ei voi sitten mitään. Jälkikäteen tarkasteltuani ns. onnistuneita kuvia 100% koossa, ei täydellisen terävää ruutua ole kuin muutama. Mutta melkein terävätkin ovat tässä tapauksessa ihan OK ja kelpaavat arkistoitaviksi.

Viime sunnuntaina näin sitten ensi kertaa poikasen pään kolon suulla. Punahattuinen pää vilahteli aina silloin tällöin, kun vanhemmat toivat kolon suulle ruokaa. Poikasten määrää en pysty arvioimaan, mutta mökä on kova. Tällä viikolla pitää muutamaan otteeseen käydä paikalla jos saisin poikasen ja edes toisen vanhemman samaan kuvaan.

Laiterintamalla ei mitään uutta, mutta tekisi mieli hommata pieni ja kevyt tele objektiivi. Turistimatkoilla en viitsi raahata isoa 500mm objektiivia ja joskus kävelyretkilläkin olisi mukava kantaa jotain kevyttä lasia mukana. Minulla on 70-200mm zoomi, mutta se on lähes poikkeuksetta liian lyhyt lintujen kuvaamiseen. Toki olen tätä pikku zoomia käyttänyt tilanteissa, joissa kohde on kesy tai maisemalliset arvot ovat mukana kuvassa, mutta aika harvoin kuitenkin. Vaihtoehtoina ovat pyörineet Canon EF300/4L IS USM, Canon EF400/5,6L USM ja Canon EF100-400/4-5,6L IS USM. Kaksi noista edellä mainituista olen aikoinaan omistanutkin, mutta tuota kiinteää 400mm olen vain muutaman kerran kokeillut. Jos tarkastellaan pelkkää kuvan laatua, niin tuo 400mm vie voiton. Tosin joskus millejä ei tarvitse olla niin paljoa ja vakaajallinen kiinteä 300mm olisi tällöin parempi vaihtoehto. Ja 1,4x telejatkeella pääsisin taas kuitenkin 400mm paremmalle puolelle. Aikoinaan omistamani 100-400 zoomi ei ääripäässä tuottanut toivottua kuvanlaatua, mutta uudet mallit ovat kuulemma huomattavasti vanhoja parempia. Toinen asia joka minua hieman huolestuttaa tämän zoomin suhteen ovat liikkuvat osat ja pölynkerääjän maine. Kovassa käytössä tämä objektiivi ei vain ole kestävintä laatua ja roskaa se kerää kameran kennoon pumppu zoomi ominaisuuden vuoksi. Tosin itse käsittelen kalustoani hyvin hellävaroin eli ehkä tämä kuitenkin voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Alku syksystä pitäisi päätös tehdä ja palaan blokissani sitten tähän kun aika koittaa.

Lintukuvauksen kirja markkinoille tuli nyt keväällä teos, joka minun piti hankkia. Markus Varesvuon, Jari Peltomäen ja Unkarilaisen Bence Maten ”Lintukuvaajan käsikirja” on erinomaisen hieno kirja sekä vasta aloittaneelle että tällaiselle vanhalle kuvaajalle. Kirja on paksu, käsittäen 384 sivua ja kuvia teknisine tietoineen on paljon. On kiva lukea taustoja kuvien takaa eli miten kuvaustilanteeseen on valmistauduttu, miten ne on otettu jne. Lisäksi Bence Maten kokeilut ja ideat ovat mielenkiintoista luettavaa. En ole vielä päässyt kirjaa loppuun saakka, mutta jo ensi sivuista lähtien pidin lukemastani. Toki kirjassa esitetyt tekniset ohjeet, vinkit yms. ovat suurimmaksi tuttua, mutta aina sitä jotain uutta oppii.

Kesäkuussa pyrin vielä kuvaamaan, siis ainakin käpytikan elämää ja ehkä kohdalle osuu jotain muitakin lajeja. Heinäkuussa siirryn sitten kesälomalle ja kamera kulkee mukana turistikuvaajan roolissa. Hyvää kesää…..

ppie

_______________________________________________________________________________

Perjantai, 15.4.2011

Kevät etenee nyt vauhdilla ja kelitkin ovat suosineet. Tosin työkiireet ja muut kissanristiäiset ovat vieneet aikaa sen verran, että valokuvaus jäänyt muutaman viimeisen viikon aikana vähiin. Viime blogista onkin aikaa ja onkin aika raapustella tapahtumia tältä väliltä.
Maaliskuun loppupuolella käväisimme Tomi Muukkosen kanssa Virossa, Sörven lintuasemalla. Vajaan viikon reissuun sisältyi kotka kojua, piha kojua, muuten vaan valokuvausta meren rannan tuntumassa ja normaaleja lintuasema rutiineja.

Mati Martinsonin rannan kotka kojussa tuli vietettyä aikaa kolmena aamuna, yhteensä 16 tuntia, mutta tulokset olivat aika laihat. Vain yhtenä aamuna merikotka saapui hetkeksi haaskalle. En tiedä oliko isot putkemme, jotka törröttivät kojun suuaukosta se ongelma vai mistä johtui kotka lintujen arkuus. Tai sitten kohdallemme vain osuivat päivät, jolloin kotkilla oli muuta puuhaa. Yhden aamupäivän (7h) vietin pihan piiloteltassa, nokkavarpuset mielessä. Nokkavarpusia oli kuitenkin vain 2 yksilöä, joten rähinä kuvia ei syntynyt. Jokusen potretin sentään sain ja kun digiajan kuvat nokkanissestä ennen tätä ovat olleet kortilla, niin ihan hyvä näinkin. Alkuviikosta meri oli vielä täynnä ahtojäätä, mutta yhden yön aikana ne sitten katosivat ja vesilinnut saapuivat heti rannan tuntumaan. Majakka lahti oli jäässä koko reissumme ajan. Oli kiva taas piipahtaa Sörvessä ja kiitokset Mati Martinsonille koju järjestelyistä ja tietenkin Tomi Muukkoselle hyvästä retkiseurasta.

Välinepuolella tuli kamerareppu uudistettua. Jo toista vuotta olin haaveillut Kiboko repusta, jonka valttina on keveys ja tilavuus. Repun ulkoiset mitat ovat about samat kuin Lowepro Vertex 300 AW repussa, mutta muita yhtäläisyyksiä ei repuissa oikein sitten olekaan. Aikaisemmin, repun hankinnan on pysäyttänyt hinta, mutta nyt pistin silmät kiinni ja annoin luottokortin laulaa. Euroopasta kun reppua ei saa, niin piti USA:sta se sitten tilata. Paketti tuli USPS lähetyksellä (Jenkkien oma posti) alle viikossa Helsingin keskustan pääpostiin, josta kävin sen ostokuitin kera sitten noutamassa. Itse reppu maksoi 399$, mutta päälle tuli sitten postimaksut, vero ja tulli ja kokonaishinnaksi muodostui hulppeat 457eur.

Sitten itse repusta, jotta paino tyhjänä noin 2kg, Lowepro Vertex 300 AW taas 3,9kg (oman punnitukseni mukaan). Materiaalina on käytetty high-tech Dimension Polyant VX-21 kangasta, jota siis käytetään eteenkin purjehdus puolella, koska se on kevyttä ja kestävää. Reppu on jaettu kahteen erillisillä vetoketjulla avattaviin lohkoihin, joihin siis objektiivit yms. sijoitetaan. Toiseen sijoitin Canon 1D Mark IV + Canon EF500/4L IS USM (vastavalosuoja käännettynä) yhdistelmän ja toiseen muut objektiivit, akut, kaukolaukaisimen, telejatkeen jne. Näiden yläpuolelta löytyy sitten tilavuudeltaan pienemmät vetoketjulliset taskut, joihin voidaan sijoittaa muuta pienempää ja kevyempää tavaraa (suotimet, akut, linssisuojukset, puhdistusvälineet, pipo, käsineet yms). Kun täytin repun, jäi tilaa vielä 2-3 objektiiville, kun taas samalla kokoonpanolla Loweproo reppuni oli ääriään myöten täynnä ja jopa vetoketjun saaminen kiinni vaatii jo hieman voiman käyttöä. Repusta löytyy myös erillinen sadesuoja, joka on nopeasti vedettävissä repun päälle. Jalusta voidaan kiinnittää sivuun erillistä lenkkiä ja taskua hyväksi käyttäen. Lentokenttä kuljetusta varten kaikki repun hihnat saa piilotettua, niin ettei roikkuvia naruja tai hihnoja repsota sieltä täältä. Mitat myös sallivat repun kuljettamisen matkustamoon. Nyt kun olen käytännössä reppua käyttänyt toista kuukautta, niin olen hankintaan tyytyväinen. Itselläni kun selkä usein reistailee ja kun painosta nyt sain nipistettyä pari kiloa pois, niin helpottaa jo kummasti.

Pidempiä valokuvausreissuja ei ole nyt lähiaikoina näköpiirissä, mutta lyhyet vapaa-ajan jaksot pyrin kuitenkin pyhittämään valokuvaukselle täällä kotimaisemissa. Hyvää kevättä ja palaan taas blogin ääreen kun on sen aika.

ppie

_______________________________________________________________________________

Torstai, 24.2.2011

Palasin eilen kahden viikon lomamatkalta Thaimaasta, tarkemmin Phuketin saarelta. Kelit suosivat, ainoastaan viimeisen päivän iltana ropisi hieman vettä. Kamera oli mukana, mutta lintukakkulan olin jättänyt kotiin, koska kyseessä oli turistimatka ei lintukuvausretki.

Edellisen kerran olin Thaimaassa vajaa kymmenen vuotta sitten. Muutoksia oli tässä välissä tapahtunut ja jos käyn läpi negatiivisia, niin hinnat nousseet kuten kaikkialla maailmassa, mutta varsinkin Tuk-tuk taxit ovat korottaneet hintojaan huomattavasti ja ryöväävät turisteja nyt oikein kunnolla. Hieman yli kilometrin matkasta sai maksaa Patongin kaupungin alueella 200bath (n.5eur). Seuraavaan rantaan eli Karon beachin reunalle pääsi 350bath (8eur) summalla. Myös tuotteiden myynti kaduilla oli muuttunut agressiivisempaan suuntaan eli välillä oli tunne kuin olisin ollut Intian basaareissa. Ihmiset ovat edelleen pääosin ystävällisiä, mutta monessa Patongin alueen ravintolassa tarjoilu oli aika tylyä. Turistien määrä on myös kasvanut ja se näkyi myös rantojen likaisuutena. Edellisellä kerralla hotellini sijaitsi Karon rannalla ja sen hiekkaranta oli silloin erittäin siisti, mutta nyt pulloja, tupakantumppeja ja muuta roskaa oli siellä täällä.

Thaimaan lomaan kuuluu meri olennaisena osana. Itse uin ja snorklasin päivittäin ja merenalainen näkymä oli sanoin kuvaamattoman kaunis. Saarien laguunit ja niiden pienet valkeat hiekkarannat olivat kuin suoraan postikortista eli paratiisi maisemaa parhaimmillaan. Kävimme vaimoni kanssa muutamalla retkellä, jotka suuntautuivat merelle ja sen saariin.

Ensimmäisenä kävimme kuuluisilla Phi Phi saarilla. Pääsaari eli Ko Phi Phi Don on nykyään aikamoinen turistirysä hotelleineen ja kauppakujineen, mutta pienemmän saaren Ko Phi Phi Leen laguuneissa oli hieman rauhallisempaa. Matkasimme saarille isolla pikaveneella, joka vetää parikymmentä henkeä. Aallokosta johtuen matka oli kuoppainen, joten vesi roiskusi ja muutamilla vanhemmilla henkilöillä olivat oksennuspussit käytössä. Muutaman suunnitellun pysähdyksen jälkeen saavuimme pääsaarelle, jossa erkanimme muusta porukasta ja vuokrasimme pitkähäntäveneen kolmeksi tunniksi, hinta 1500bath. Kävimme läpi Phi Phi Lee saarta, uimme laguuneissa, snorklasimme kalaparvien seassa ja valokuviakin syntyi siinä samassa. Phi Phi Leellä on myös elokuvasta The Beach (Leonardo DiCaprio) tuttu ranta nimeltään Maya Bay. Lahdesta ja sen rannasta näyttää tulleen varsinainen pyhiinvaellus paikka, sillä rantaviiva oli täynnä turisti veneitä ja itse turisteja. Jos halusi rantautua piti maksaa muutama sata bathia per henkilö. Rannan metsikössä oli myös telttakylä, jossa voi yöpyä ja baari. Olin varannut Suomesta käsin hotellin pääsaarelta yhdeksi yöksi. Hintaa bungalowille kertyi n.105 eur. Huoneisto sijaitsi rinteessä ja parvekkeelta oli osittainen näkymä (puusto hieman peitti) pääsaaren lahdelle. Illallinen hotellin ranta ravintolassa oli myös ikimuistoinen. Yöllä meille piti seuraa ääntelevä lisko, joka vipelsi kattoa ja seiniä pitkin sinne tänne, pitäen outoa narskahtavaa ääntä. Seuraavana päivänä palasimme lautalla takaisin Phuket Towniin, josta oli kuljetus takaisin Patongin hotellillemme.

Toinen retki suuntautui pohjoiseen Phang Nga lahdelle, jossa sadat erikokoiset kalkkikivivuoret nousevat merestä. Täällä sijaitsee myös kuuluisa James Bond saari (Ko Tapu), jossa siis kuvattu osa elokuvasta "The Man With The golden Gun" (vuodelta 1974). Samalla reissulla tuli käytyä 1,2km pitkässä luolastossa, jossa liikuimme kanooteilla, jalan ja bambu veneillä. Luolamaisessa Buddha temppelissä, jossa sijaitsee makaava 46 metriä pitkä Buddha patsas. Ko Panyi muslimikalastajakylässä, joka lepää paalujen päällä.

Jos olet matkatoimiston järjestämällä lomamatkalla Thaimaassa on heillä tarjota nämä perus retket omasta takaa, mutta jos englannin kieli joten kuten sujuu, niin kannattaa varata retket itse, sillä tulee puolet halvemmaksi. Esimerkiksi Patongin kaupungissa on varmaan 100 metrin välein paikkoja/toimistoja, joista voit varata mieleisesi retken.

Kun kiikaria ei ollut matkassa, lintujen määrittämisestä ei tullut oikein mitään. Ainoa mainittava havainto oli Fregattilinnut, josta sain maailman eliksen. Fregatteja näin neljään eri otteeseen, suurimmassa parvessa oli 16 lintua. Kuvia otin matkalla 1193, joista muutama lintu maisemassa, loput maisemaa, ihmisiä, rakennuksia, tapahtumia jne. Olen avannut uuden kansion - Thailand - johon reissun kuvia pikkuhiljaa ilmaantuu.

ppie

_______________________________________________________________________________